torstai 27. joulukuuta 2018

Vuoden 2019 hääblogiäänestys

Hieman myöhässä ilmoitan, että olen päässyt mukaan parhaimman hääblogin äänestykseen! 




Äänestyksessä oli ensimmäisenä käynnissä ehdokkaiden nimeämisvaihe, ja pääsin onnekseni taas kerran tästä vaiheesta eteenpäin itse äänestysvaiheeseen. Jos siis olet viihtynyt minun(tai muun) ansioituneen blogin parissa, äänestämään pääset täällä.

Itse en rehellisesti sanottuna tälläkään kertaa tavoittele voittoa, vaan olen iloinen ja otettu jo pelkästään siitä, että olen päässyt äänestyksessä tähän vaiheeseen. Toivon tietenkin, että olisin mukana myös niiden onnekkaiden finalistien joukossa, jotka pääsevät hääblogaajien tapaamiseen Love me do -häämessuille.

Hääblogini lähenee loppuaan, joten muutamia mietteitä aiheesta (Hää)blogaaminen:

1. Blogaaminen on kuin työtä, joka vie yllättävän paljon aikaa sekä opiskelulta, töiltä että itse häiden järjestelyiltä. Tein huomattavasti enemmän työtä häiden eteen, kuin tästä blogista voi päätellä, enkä kirjoitellut muun muassa kukkakokeiluista tänne. (onnistuneita kokeiluja ei tullut, mutta niistä olisi silti ehdottomasti voinut pienen merkinnän kirjoittaa!) Monissa häiden tekemisissä on niin paljon ”trial and error” juttuja, ettei kaikesta vain ehdi raportoimaan, ainakaan minun aikataulullani. :D Jos siis perustaisin hääblogin nyt, varaisin blogille vielä enemmän aikaa. (häiden suunnittelullekin tahtoisin toisen vuoden lisää!) Toisaalta, mitä enemmän aikaa hääsuunnitteluun varaa, sitä enemmän siihen ehtii ajoittain myös totaalisesti kyllästyä, mikä minun kohdallani tapahtui, vaikka aikaa oli ”vain” vuosi.

2. Rehellisesti sanottuna: se, että omaa ja läheisten naamoja ”joutuu” näyttämään blogia kirjoittaessa, ahdisti, ja ahdistaa minua edelleen paljon. En edes ole kovin tarkka yksityisyydestäni, mutta kuitenkin julkinen blogi on tuntunut aika hurjalta… vaikka minulla on myöskin julkinen instagram. (-jonka suhteen lasken sen varaan, että vain kaverit ja ehkä joku random ihminen joskus katsovat sitä. Ja siellä olenkin melko tarkka kuvista, joita julkaisen.) En todellakaan ole enkä halua olla mikään ”julkinen henkilö”, joten jos tulevaisuudessa teen jonkin blogin toisella aiheella, ei siellä tule olemaan yhden yhtä ”naama näkyvissä” kuvaa minusta – tai kenestäkään muustakaan. (jos sellainen edes nyky-blogikulttuurissa onnistuu? Tuntuu, ettei sellainen vain ole enää mahdollista… joten ehkä blogi-formaattina ei ole minulle kaikista sopivin.)
Millaisena te muut hääblogaajat koette blogin pitämisen omilla kasvoilla?

3. Hääblogiyhteisö on ihana, ja kaikesta kiireestä huolimatta olen tyytyväinen, että pidimme häät juuri nyt, ja että perustin hääblogin juuri silloin, kuin perustin: muutoin olisin jäänyt vaille ilman tätä upeaa hääblogaajien porukkaa, joka minulla on nyt ollut ilo tavata!

Minulle hääblogaamisessa parasta ovat ehdottomasti olleet hääblogaajien yhteisö ja yhteisöllisyyden kokemus; muiden häiden edistymisen ja toteutumisen seuraaminen, hyvät neuvot ja mielipiteet muilta blogaajilta, sekä toisten kirjoituksista inspiroituminen. 

Kiitos!

torstai 13. joulukuuta 2018

Weddepression

Enää ei voi vaihtaa-blogin Sande kirjoitti häihin liittyvästä masennuksesta. Itse olen vältellyt aihetta, koska joka puolelta on tullut viestiä, etteivät negatiiviset tunteet tässä aiheessa ole sallittuja, eikä tällaisesta voi varsinkaan hääblogissa kirjoittaa. Nyt kuitenkin esimerkin rohkaisemana minäkin aion yrittää avata tunteitani.

Itsellänikin oli masennusta ja totaalista häihin kyllästymistä (sekä suunnitelmia karata maistraattiin…) hääsuunnittelun loppuvaiheilla. Minulla masennukseen vaikuttivat asioiden etenemättömyys, sekä vaikeudet ja vastoinkäymiset suunnittelussa ja toteutuksessa. Tuntui, ettei mikään pienikään asia voinut mennä helposti ja tuskattomasti läpi. Aluksi en ollut mitenkään yllättynyt siitä, että kaikki oli niin hankalaa, koska yleisesti ottaen minulla on aika huono tuuri. Mutta siinä vaiheessa, kun aivan kaikki alkoi tuntua suossa eteenpäin rämpimiseltä, loppui minunkin jaksamiseni. Erityisesti hämmennyin siitä, miten monien palveluntarjoajien kanssa kommunikointi oli kuin jokin tyly työhaastattelu…tuntui, ettei minua oikeastaan haluttu eikä tarvittu asiakkaaksi. Toisaalta taas muutamien palvelut ja viestittely sujuivat todella hyvin ja ystävällisissä merkeissä.

Häämatkan jälkeen olen ollut tavallista masentuneempi (sairastan myös ihan varsinaista, diagnosoitua ja pitkäaikaista masennusta, joka yleensä pysyy kuitenkin hyvin hallinnassa), eikä olotila näytä katoavan mihinkään. Kyseessä ei ole yleinen, häiden jälkeisestä kaihosta johtuva masennus ja tyhjyyden tunne, vaan itse häihin liittyvät negatiiviset tunteet. Päällimmäisenä on katumus niiden asioiden suhteen, jotka eivät menneet ihan niin kuin piti. On varmasti normaalia, että kaikki ei mene putkeen, ja jokin osa-alue häissä jää harmittamaan, varsinkin tällaista henkilöä kuin minä, jolla on taipumusta pakkomielteiseen ja perfektionistiseen ajatteluun. Meidän häihimme näitä kömmähdyksiä mahtui kuitenkin mielestäni vähän liikaakin. Joitakin olenkin täällä blogissa jo kertonut, mutta en kaikkia, esimerkiksi hääpukukatumustani, josta mahdollisesti lisää tulevassa merkinnässä. Yksittäiset asiat eivät kuitenkaan ole masennuksen syy, vaan se, ettei päivästä jäänyt pelkkää ihanaa muistoa, kuten pitäisi. Ihaniakin fiiliksiä ja hetkiä päivään liittyy tietenkin ja paljon, mutta keskityn turhan herkästi negatiiviisin seikkoihin.

Yksi masennusta pahentavista asioista minulle on ollut siitä kokemani syyllisyys. Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta kokea tunteita, joita koen. (…koska joillakin ihmisillä häät menevät oikeasti kokonaan pieleen, monet eivät edes saa häitä ensinnäkään, ihmisillä on oikeitakin ongelmia, ja niin edelleen.) Valitettavasti osa on samaa mieltä, ja myös sulhanen on asiasta monien kertojen jälkeen keskusteltuamme sanonut, ettei hän halua enää puhua kanssani häihin liittyvistä negatiivisista tunteista, jottei hänen oma hyvä muistonsa häistä mene pilalle. (J luki tämän kirjoittamani kohdan, ja halusi lisätä, että meidän häämme ovat parhaimmat, joissa hän on ollut :D) Ymmärrän häntä ihan hyvin, en itse myöskään haluaisi pahoittaa ihanien vieraidemme mieltä tällaisilla kirjoituksilla, varsinkaan kun juuri vieraat ja heidän häistä nauttimisensa olivat juhlassamme paras osuus. Toisaalta taas vaikeiden asioiden pitäminen sisällä ei sekään näyttänyt olevan oman hyvinvointini kannalta oikea ratkaisu – siispä päätin kirjoittaa. 



Kuva: Emmi Virtanen

Omien tunteiden läpikäyminen tuntuisi toimivan ainakin jossain määrin. Nyt ymmärrän esimerkiksi sen, että minulla on oikeus tuntea juuri sitä, mitä tunnen. Kun häät ovat se suurin juhla, josta on yli kymmenen vuotta haaveillut ja yli vuoden valmistellut, olisi ihme, ettei epäonnistumisista tuntisi mitään katumusta. Myös itsesyytökset siitä, että en tehnyt enkä yrittänyt tarpeeksi, tuntuvat loogisesti ajateltuina älyttömiltä. Harvemmalla ihmisellä on mahdollisuus ottaa yli kaksi viikkoa vapaata pelkästään häiden valmisteluun, saati sitä ennen suunnitteluun käyttämäni aika ja raha. Tein parhaani, joka ei tällä kertaa ihan riittänyt. Lohdutusta hää-katumukseen olen löytänyt järjestämällä pieniä juhlia ja illanistujaisia itse kotona. Järjestin muun muassa ystäväni babyshowerit, jotka onnistuivat täydellisesti: kaikki meni nappiin tarjoiluista ja visuaalisesta ilmeestä vieraiden viihtymiseen. :)

Myös valojen uusimisen idea on tämän kaiken takia pyörinyt mielessäni, mutta tällä hetkellä toteutuminen vaikuttaa kaukaiselta, ja asiaan vaikuttaa myös se, että haluamme pitää kyseisten kekkereiden budjetin todella pienenä. Ajatus on kuitenkin edelleen ”pöydällä” eli ei ainakaan kokonaan poissuljettu. 


Mitä mieltä te muut olette valojen uusimisesta omalla kohdallanne tai yleisesti? 

Entä ovatko muutkin kokeneet häämasennusta jossain muodossa?

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Vihkiminen & kirkkomusiikin valinta

Blogi on ollut hiljainen, mutta jatkaa vielä eloaan sillä kirjoitettavia aiheita riittää. Julkaisutaukoa selittää osaltaan se, että minua on vaivannut jonkinlainen ”after wedding blues”, josta mahdollisesti oma merkintänsä tulossa. Nyt palaan häiden aiheista kirkkovihkimiseen & musiikkiin. 

Meille kirkkovihkiminen oli itsestään selvä valinta. Minulle kirkollinen vihkiminen oli hengelliseltäkin kannalta tärkeä, koska ehdottomasti halusin Jumalan siunauksen avioliitolle, ja ateistiselle puolisollenikin kirkkovihkiminen kuului toiveissa yhteen häiden kohokohdista. Kirkko tuntui vihkimiseen parhaimmalta ja varmimmalta paikalta, vaikka seremonian olisi voinut toteuttaa myös juhlapaikalla, kuten nykyisin yhä useammin tehdäänkin. Sään epävarmuuden takia halusin kuitenkin kirkkovihkimisen. Meidän kirkkomme valikoitui puhtaasti sillä perusteella, että sieltä oli juhlapaikalle lyhyt matka. Puotilan kappeli sopi myös tyylillisesti loistavasti juhliemme henkeen: kirkko on vanha, pieni ja intiimi kivikirkko, jonka seinällä on muun muassa purjeveneen pienoismalli. <3 



Vihkiseremoniamme oli täydellinen, ja musiikki näytteli suurta osaa elämyksessä. Olin ennen häitä miettinyt musiikkipuolta kovastikin. Alttarille kävelyn aikana soivaan musiikkiin minulla oli kaksikin rakasta suosikkia: joko Gabrielle Aplinin coveri The Power of Love- kaiuttimista soitettuna, tai Kanon C duurissa. Valinta näiden välillä oli todella vaikea, koska molemmat ovat mielestäni niin mielettömän ihania! Myös sulhanen piti yhtä paljon molemmista. Lopullisessa valinnassa meitä auttoi kanttorimme Katri, jonka näkemyksen avulla valikoitui myös poistumismarssi: Clarken trumpet voluntary. En halunnut mitään kulunutta tai liian vakavaa marssia, joten sopivan sävellyksen löytämien ei käynyt ihan helposti, vaan vaati tuntien kuuntelua erinäisillä sivuilla… onneksi meille täydellinen kuitenkin lopulta löytyi, vaikka lopulliset musiikkivalinnat lyötiinkin lukkoon melko nopeassa aikataulussa. Clarken sävellys on kevyt, iloinen ja juhlava, eikä ehkä se kaikkien perinteisin, ainakaan itse en ollut kyseistä marssia aiemmin häissä kuullut.
Vaikka minulla oli aika selvät näkemykset, mitä musiikilta toivoin, ei kirkkomusiikin tietämys kuitenkaan ole millään tavalla pakollista: hyvä kanttori kyllä neuvoo ja auttaa valitsemaan juuri teille sopivan musiikin.
Vihkimusiikkia valitessa omien häiden kanttoriin voi olla yhteydessä kuukautta ennen, ja tarvittaessa varmasti aiemminkin. Puotilan kappelin Tahdon-illassa käyneenä ehdottomasti suosittelen kyseisiä iltoja tuleville hääpareille: paitsi että illoissa kuullaan musiikkinäytteitä, saadaan myös tietoa siitä, mitä ylipäätään on kyseissä kirkossa mahdollista toteuttaa.

Musiikillisesti kirkkoon sopii ehkä loppujen lopuksi parhaiten juuri sinne sävelletty musiikki. Uruille tehdyt sävelmät toimivat myös yleensä parhaiten juuri uruilla soitettuna. Itse olisin toivonut jousikvartettia soittamaan häissämme, mutta kynnyskysymyksesi nousi raha. Onneksi uruilla soitettu Canon oli aivan yhtä upea, ja oikeastaan hienompikin! Koskettava musiikki kruunasi alttarille astelun, ja kunnon parkuminenhan siinä tapahtui :D …mutta onnellinen sellainen!
Korostan siis, että täydellisen musiikin valinta elämän tärkeimpään hetkeen on iso juttu. Siihen kannattaa valmistautua ajoissa, ja käydä keskustelua oman kanttorinsa kanssa.

Millaiset tunteet teillä muilla on/oli kirkkomusiikin suhteen?

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kiitoskortit

Kiitoskorttiemme lähetyksestä on jo aikaa, mutta palaan aiheeseen. Korttien matka tilauksesta saajille ei edennyt ihan mutkattomasti, mutta häistä oppineena en silmääkään räpäyttänyt. :D 

Tilasin korttimme Mintediltä, ja ensimmäisenä tulleet kortit olivat aivan liian tummia. Tai oikeammin ongelma ei ollut kortissa lainkaan, vaan liian tummassa valokuvassa, ja se taas oli meidän (kuvan) mokamme. Yritinpä kuitenkin, ja laitoin Mintedille palautetta, että kuva on liian tumma eikä näyttänyt samalta tietokoneeni ruudulla. (ei tietenkään, printattu kuva on aika eri asia…edelleen siis meidän mokamme.) Mintedin asiakaspalvelusta vastattiin pahoittelulla, ettei tuote ollut sellainen kuin olisimme halunneet, ja kerrottiin että he muokkaavat kuvan vaaleammaksi ja lähettävät uudet kortit, ja vieläpä nopeammalla lähetyksellä… kyllä kiitos! Mintedin asiakaspalvelu on molemmilla korttien tilauskerroilla ollut aivan mieletöntä, en voi tarpeeksi kehua. Positiivisten kokemusten takia aion myös jatkossa tilata Mintediltä aina, kun vain mitään tilattavaa keksin. 


Lopullinen kiitoskortti oli mielestäni kaunis, ja sopi tyyliltään täydellisesti meidän häidemme koristeluiden teemaan. Kortissa on ruusukulta-foliota.

Kuva: Minted.

Halusin tehdä sinetit myös kiitoskortteihin, kun olin tehnyt ne hääkutsuihinkin. Olin sinettivahan tilauspaikan suhteen aika varovainen, koska oli ebaysta tilaamani lisä-erä sinettivaha oli ollut huonoa: sulatettaessa se kupli, haisi pahalle ja näyttikin aika karsealta.

Pelasin siis varman päälle, ja ostin vahan hyväksi toteamastani Back to Zerosta. Sinettivaha saapui, mutta se oli väärää väriä. Alkoi viestittely ja erilaisten todistevalokuvien ottaminen, jotta saisin oikean tuotteen. Tämä asiakaspalvelukokemus ei mennyt ihan niin smoothisti kuin Mintedin kanssa, mutta lopulta sain postissa sen väristä sinetti vahaa, kuin olin tilannutkin: champagne gold.


Kirjekuorien etsiminen kortteja varten oli myös oma episodinsa. Ajattelin virheellisesti, että kyllähän tavallisia valkoisia kuoria nyt Sinellistä tai jostain helposti löytää: väärin! Ei löytynyt sitten millään. Lopulta äitini löysi kuoret Sinellin Outlet-liikkeestä. Kuoret olivat tummemmat (luonnonvalkoiset, vähän keltaisen näköiset) kuin olisin halunnut, mutta ne saivat kelvata. Helmiäiskuoret olivat kyllä kauniita, ja kokonaisuudesta tuli vihdoin sellainen, mitä olin halunnutkin. 



Halusin laittaa korttien väliin valokuvan vieraille, joten tilasin vielä ne, ja sitten olin vihdoin valmis aloittamaan korttiprojektin. Kuoria oli reippaasti yli sata, ja jokaiseen piti tehdä sinetti ja valikoida sopiva kuva, jossa kortin saajat näkyvät. Kukaan täysjärkinen ei ehkä rupeaisi tällaista yksin tekemäänkään, mutta allekirjoittanut rupesi… ja tykkäsi. Sinettien tekemisessä on jotain meditatiivisen rauhoittavaa, ja on mukavaa yrittää tehdä aina vähän parempi sinetti. Aikana, jona kaikki on nopeaa ja sosiaalista mediaa, tuntuu ihanalta palata hitaaseen tapaan ja ikiaikaisiin asioihin, kuten postitse lähetettävään korttiin ja sen viimeistelyyn sinetillä. Aion harrastaa sinettejä tulevaisuudessakin.

Joitain Vinkkejä sinettien tekemiseen:

1. Helpoin tapa tehdä sinetti on kuumentaa vaha siihen tarkoitetussa ”lusikassa” liekin yllä. Lusikkaa ei kannata pitää liian lähellä liekkiä.

2. Vaha on valmista silloin kun se on silminnähden sulaa. Tätä voi olla joskus vähän vaikeaa arvioida, mutta aika nopeasti sen kuitenkin huomaa. Jos vaha on lusikassa liian kauan, alkaa se savuta ja mahdollisesti kuplia. Pientä kuplimista voi tosin tapahtua, vaikka vaha ei olisikaan liian kuumaa.

3. Hyvä ja sopivasti sulanut sinettivaha levittyy tasaiseksi, pallomaiseksi pisaraksi oikeastaan itsestään: minun ei ainakaan tarvinnut tehdä mitään muuta, kuin kumota vaha sulatuslusikasta paperille. Vaha leviää vähän, mutta sen ei pitäisi alkaa valumaan laajalle alueelle.

4. Sinetti kannattaa painaa vahaan välittömästi, ja pitää se siinä vähintään pari-viisi minuuttia. En laskenut missään vaiheessa tarkkaa aikaa, mutta sopivan välin löytää kokeilemalla. Sinetin voi antaa olla paikallaan vahan päällä, kun alkaa sulattamaan seuraavaa erää. (minun oli ainakin pakko tehdä näin, ettei työskentely hidastu.)

5. Sinettilusikka kannattaa puhdistaa välittömästi jokaisen vahan sulatuksen jälkeen, koska vaha lähtee pois kaikista helpoiten, kun lusikka on vielä kuuma. Putsasin itse sulatuslusikan talouspaperilla, ja sitten vain uutta vahaa sulattamaan. Välillä kyllä poltin sormiani, mutta siltä välttyy, kunhan käyttää riittävästi paperia.

6. Sopiva määrä vahaa on vähän makuasia, ja riippuu myös sinetin koosta. Minusta juuri oikea määrä oli esim. yksi ja puolikas tällaisia vahahelmiä. Yksi oli juuri ja juuri liian vähän, ja kaksi taas liikaa. Jos vahaa sulattaa ”lusikkamenetelmällä”, suosittelen ehdottomasti noita vahahelmiä: huomattavasti helpompaa, kuin ruveta leikkaamaan vahaa pitkistä pötkylöistä, kuten tein kutsukorttien sinettiprojektissa. 


..Toivottavasti näistä vinkeistä on apua, jos suunnittelet sinettien tekemistä! Halusin kirjoittaa nämä vinkit, koska koen, että netin tutoriaaleista ja videoista sai usein virheellistä tai riittämätöntä tietoa, sekä turhia "apuvinkkejä," jotka eivät itselläni testattuna toimineet.(esim. sinetin käyttäminen oliiviöljyssä. Hyvä sinetti lähtee helposti irti, eikä tarvitse mitään kostuketta.)


Vuoden 2019 hääblogiäänestys

Hieman myöhässä ilmoitan, että olen päässyt mukaan parhaimman hääblogin äänestykseen!  Äänestyksessä oli ensimmäisenä käynnissä ehd...