Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja siirryn uusien harrastusten pariin. 

Yksi asia, jonka nyt jälkikäteen tekisin toisin, olisi häiden toteutusaikataulu: minulle vuosi oli ehkä lopulta aivan liian pitkä aika miettiä ja suunnitella hääjuhlaa. Hääjuttuihin kyllästyy pakostikin, ja tehtäviä asioita lykkää. Erityisen huonosti pitkä aika ennen häitä soveltuu minunlaiselleni tyypille, jolla on vaikeaa tehdä päätöksiä: nopeampi aikataulu olisi ollut parempi kohdallani siinä mielessä, että siinä valintoja on pakko tehdä nopeasti, ja siirtyä eteenpäin. Oma makukin voi muuttua todella radikaalisti jo alle vuodessa, mistä osoituksena tämän blogin nimikin: aluksi halusin kultaa ja glitteriä, kunnes sitten en yhtään halunnutkaan juuri niitä. Trendit vaikuttavat tiedostamattakin oman maun ja visioiden kehittymiseen.

Nyt kun häistä on kulunut vielä aikaa, osaa hääkatumuksenkin laittaa perspektiiviin. Hääjuhla oli onnistunut kaikesta huolimatta, vaikka perfektionistia jotkin asiat aina jäävätkin vaivaamaan. Nyttemmin osaan suhtautua realistisemmin, ja totean että Pinterest ja hääohjelmien täydelliset kuvat eivät tietenkään voi vetää vertoja todellisuudelle (ja budjetille) joka lopulta yleensä toteutuu. Hääjuhlien ne osa, alueet, joihin itse pystyin vaikuttamaan, toteutuivat kuitenkin pitkälti juuri niin kuin olin halunnutkin.

Häämekko ja oma tyylini tosin olivat sellaisia, joissa tein mielestäni vääriä valintoja. Vaikka jälkikäteen kaduin häälookkiani (se ei ollut ihan sitä boheemia, mitä alun perin tavoittelin) oli se ainakin tosi uniikki. Ihan samankaltaista en ainakaan ole muilla nähnyt. Olisin häämekon etsinnässä, ja oikean mekon valinnassa, päässyt huomattavasti helpommalla, jos olisin unohtanut vaatimuksen muusta kuin kirkkaan valkoisesta mekosta. Sävyllisiä mekkoja kun on todella vähän vielä nykyisinkin. Minunkaan mekkoni todellinen väri (shampanja, vaalean kermainen) ei näy melkein yhdessäkään valokuvaajan ottamassa kuvassa sellaisena kuin se luonnossa oli, joten siinä mielessä olisin voinut yhtä hyvin valita valkoisen mekon. Toinen mekon etsintää vaikeuttanut asia oli se, etten halunnut pukuun minkäänlaista ”bling blingiä”, koska se ei ole minun tyyliäni. Tällaista koristetta on kuitenkin melkein joka-ikisessä häämekossa, ainakin Suomessa myytävissä.

Tässä kuvassa oli mekkokin edukseen

Eniten häämekon ja tyylillisesti enemmän minulta näyttävien valokuvien saamiseksi olenkin haaveillut valojen uusimisesta. Tällainen pieni tilaisuus antaisi myös mahdollisuuden kutsua muutamia vieraita, jotka pidettyihin häihin eivät päässeet tai karsiutuivat suuren väkimäärän takia.

Vihkivalan uusiminen – ”Renewal of vows” on Suomessa suhteellisen uusi ja ehkä vähän outokin ilmiö. Itsekin olen kieltämättä vähän oudoksunut sitä… miksi valojen uusinta olisi tarpeellinen? Ja toisaalta, miksi ei? Varsinkin kauan yhdessä olleelle parille valojen uusiminen voi olla tilaisuus pitää häät, jollaisia he eivät aikoinaan saaneet. Suomessa ei valojen uusimiseen omaa kaavaansa sinänsä ole, vaan pari viettää rukoushetken, jonka voi pitää jo häiden ensimmäisenä vuosipäivänä. Meillä uusiminen sijoittuisi kauemmas tulevaisuuteen, mitään päivämäärää emme siis vielä ole kaavailleet. Sulhasen puolesta valojen uusimisen voisi siis hyvinkin toteuttaa, mutta ehtona hänellä on että ”siihen me ei kyllä sitten käytetä paljon rahaa.” :D Tästä olen kyllä vähän samoilla linjoilla, koska hääjuhlamme oli kovasta säästöstä huolimatta niin kallis, ja valojen uusiminen ei ole mikään ”välttämätön” asia. (…ja toisaalta minulle kuitenkin olisi.)
Valojen uusimisen ajankohdasta ei siis ole tietoa, mutta sen sijaan häiden vuosipäivälle on luvassa spesiaalia ohjelmaa: brunssi Stansvikissa, parikuvaus, ja yöpyminen majakkahotellissa! Olen haaveillut majakassa käymisestä ja siellä yön viettämisestä niin kauan, ihanaa vihdoinkin päästä toteuttamaan tämä haave.

Mitä mieltä te olette valojen uusimisesta/rukoushetkestä? Entä onko muilla juhlistus-suunnitelmia häiden vuosipäivälle? 

Näillä näkymin kiitos kaikille blogin matkassa mukana olleille, ja onnea arkeenne häiden jälkeen! 

Vuoden 2019 hääblogiäänestys

Hieman myöhässä ilmoitan, että olen päässyt mukaan parhaimman hääblogin äänestykseen! 

Äänestyksessä oli ensimmäisenä käynnissä ehdokkaiden nimeämisvaihe, ja pääsin onnekseni taas kerran tästä vaiheesta eteenpäin itse äänestysvaiheeseen. Jos siis olet viihtynyt minun(tai muun) ansioituneen blogin parissa, äänestämään pääset täällä.

Itse en rehellisesti sanottuna tälläkään kertaa tavoittele voittoa, vaan olen iloinen ja otettu jo pelkästään siitä, että olen päässyt äänestyksessä tähän vaiheeseen. Toivon tietenkin, että olisin mukana myös niiden onnekkaiden finalistien joukossa, jotka pääsevät hääblogaajien tapaamiseen Love me do -häämessuille.

Hääblogini lähenee loppuaan, joten muutamia mietteitä aiheesta (Hää)blogaaminen:

1. Blogaaminen on kuin työtä, joka vie yllättävän paljon aikaa sekä opiskelulta, töiltä että itse häiden järjestelyiltä. Tein huomattavasti enemmän työtä häiden eteen, kuin tästä blogista voi päätellä, enkä kirjoitellut muun muassa kukkakokeiluista tänne. (onnistuneita kokeiluja ei tullut, mutta niistä olisi silti ehdottomasti voinut pienen merkinnän kirjoittaa!) Monissa häiden tekemisissä on niin paljon ”trial and error” juttuja, ettei kaikesta vain ehdi raportoimaan, ainakaan minun aikataulullani. :D Jos siis perustaisin hääblogin nyt, varaisin blogille vielä enemmän aikaa. (häiden suunnittelullekin tahtoisin toisen vuoden lisää!) Toisaalta, mitä enemmän aikaa hääsuunnitteluun varaa, sitä enemmän siihen ehtii ajoittain myös totaalisesti kyllästyä, mikä minun kohdallani tapahtui, vaikka aikaa oli ”vain” vuosi.

2. Rehellisesti sanottuna: se, että omaa ja läheisten naamoja ”joutuu” näyttämään blogia kirjoittaessa, ahdisti, ja ahdistaa minua edelleen paljon. En edes ole kovin tarkka yksityisyydestäni, mutta kuitenkin julkinen blogi on tuntunut aika hurjalta… vaikka minulla on myöskin julkinen instagram. (-jonka suhteen lasken sen varaan, että vain kaverit ja ehkä joku random ihminen joskus katsovat sitä. Ja siellä olenkin melko tarkka kuvista, joita julkaisen.) En todellakaan ole enkä halua olla mikään ”julkinen henkilö”, joten jos tulevaisuudessa teen jonkin blogin toisella aiheella, ei siellä tule olemaan yhden yhtä ”naama näkyvissä” kuvaa minusta – tai kenestäkään muustakaan. (jos sellainen edes nyky-blogikulttuurissa onnistuu? Tuntuu, ettei sellainen vain ole enää mahdollista… joten ehkä blogi-formaattina ei ole minulle kaikista sopivin.)
Millaisena te muut hääblogaajat koette blogin pitämisen omilla kasvoilla?

3. Hääblogiyhteisö on ihana, ja kaikesta kiireestä huolimatta olen tyytyväinen, että pidimme häät juuri nyt, ja että perustin hääblogin juuri silloin, kuin perustin: muutoin olisin jäänyt vaille ilman tätä upeaa hääblogaajien porukkaa, joka minulla on nyt ollut ilo tavata!
Minulle hääblogaamisessa parasta ovat ehdottomasti olleet hääblogaajien yhteisö ja yhteisöllisyyden kokemus; muiden häiden edistymisen ja toteutumisen seuraaminen, hyvät neuvot ja mielipiteet muilta blogaajilta, sekä toisten kirjoituksista inspiroituminen. 

Kiitos!

Weddepression

Enää ei voi vaihtaa-blogin Sande kirjoitti häihin liittyvästä masennuksesta. Itse olen vältellyt aihetta, koska joka puolelta on tullut viestiä, etteivät negatiiviset tunteet tässä aiheessa ole sallittuja, eikä tällaisesta voi varsinkaan hääblogissa kirjoittaa. Nyt kuitenkin esimerkin rohkaisemana minäkin aion yrittää avata tunteitani.

Itsellänikin oli masennusta ja totaalista häihin kyllästymistä (sekä suunnitelmia karata maistraattiin…) hääsuunnittelun loppuvaiheilla. Minulla masennukseen vaikuttivat asioiden etenemättömyys, sekä vaikeudet ja vastoinkäymiset suunnittelussa ja toteutuksessa. Tuntui, ettei mikään pienikään asia voinut mennä helposti ja tuskattomasti läpi. Aluksi en ollut mitenkään yllättynyt siitä, että kaikki oli niin hankalaa, koska yleisesti ottaen minulla on aika huono tuuri. Mutta siinä vaiheessa, kun aivan kaikki alkoi tuntua suossa eteenpäin rämpimiseltä, loppui minunkin jaksamiseni. Erityisesti hämmennyin siitä, miten monien palveluntarjoajien kanssa kommunikointi oli kuin jokin tyly työhaastattelu…tuntui, ettei minua oikeastaan haluttu eikä tarvittu asiakkaaksi. Toisaalta taas muutamien palvelut ja viestittely sujuivat todella hyvin ja ystävällisissä merkeissä.

Häämatkan jälkeen olen ollut tavallista masentuneempi (sairastan myös ihan varsinaista, diagnosoitua ja pitkäaikaista masennusta, joka yleensä pysyy kuitenkin hyvin hallinnassa), eikä olotila näytä katoavan mihinkään. Kyseessä ei ole yleinen, häiden jälkeisestä kaihosta johtuva masennus ja tyhjyyden tunne, vaan itse häihin liittyvät negatiiviset tunteet. Päällimmäisenä on katumus niiden asioiden suhteen, jotka eivät menneet ihan niin kuin piti. On varmasti normaalia, että kaikki ei mene putkeen, ja jokin osa-alue häissä jää harmittamaan, varsinkin tällaista henkilöä kuin minä, jolla on taipumusta pakkomielteiseen ja perfektionistiseen ajatteluun. Meidän häihimme näitä kömmähdyksiä mahtui kuitenkin mielestäni vähän liikaakin. Joitakin olenkin täällä blogissa jo kertonut, mutta en kaikkia, esimerkiksi hääpukukatumustani, josta mahdollisesti lisää tulevassa merkinnässä. Yksittäiset asiat eivät kuitenkaan ole masennuksen syy, vaan se, ettei päivästä jäänyt pelkkää ihanaa muistoa, kuten pitäisi. Ihaniakin fiiliksiä ja hetkiä päivään liittyy tietenkin ja paljon, mutta keskityn turhan herkästi negatiiviisin seikkoihin.

Yksi masennusta pahentavista asioista minulle on ollut siitä kokemani syyllisyys. Tuntuu, ettei minulla ole oikeutta kokea tunteita, joita koen. (…koska joillakin ihmisillä häät menevät oikeasti kokonaan pieleen, monet eivät edes saa häitä ensinnäkään, ihmisillä on oikeitakin ongelmia, ja niin edelleen.) Valitettavasti osa on samaa mieltä, ja myös sulhanen on asiasta monien kertojen jälkeen keskusteltuamme sanonut, ettei hän halua enää puhua kanssani häihin liittyvistä negatiivisista tunteista, jottei hänen oma hyvä muistonsa häistä mene pilalle. (J luki tämän kirjoittamani kohdan, ja halusi lisätä, että meidän häämme ovat parhaimmat, joissa hän on ollut :D) Ymmärrän häntä ihan hyvin, en itse myöskään haluaisi pahoittaa ihanien vieraidemme mieltä tällaisilla kirjoituksilla, varsinkaan kun juuri vieraat ja heidän häistä nauttimisensa olivat juhlassamme paras osuus. Toisaalta taas vaikeiden asioiden pitäminen sisällä ei sekään näyttänyt olevan oman hyvinvointini kannalta oikea ratkaisu – siispä päätin kirjoittaa. 

Kuva: Emmi Virtanen

Omien tunteiden läpikäyminen tuntuisi toimivan ainakin jossain määrin. Nyt ymmärrän esimerkiksi sen, että minulla on oikeus tuntea juuri sitä, mitä tunnen. Kun häät ovat se suurin juhla, josta on yli kymmenen vuotta haaveillut ja yli vuoden valmistellut, olisi ihme, ettei epäonnistumisista tuntisi mitään katumusta. Myös itsesyytökset siitä, että en tehnyt enkä yrittänyt tarpeeksi, tuntuvat loogisesti ajateltuina älyttömiltä. Harvemmalla ihmisellä on mahdollisuus ottaa yli kaksi viikkoa vapaata pelkästään häiden valmisteluun, saati sitä ennen suunnitteluun käyttämäni aika ja raha. Tein parhaani, joka ei tällä kertaa ihan riittänyt. Lohdutusta hää-katumukseen olen löytänyt järjestämällä pieniä juhlia ja illanistujaisia itse kotona. Järjestin muun muassa ystäväni babyshowerit, jotka onnistuivat täydellisesti: kaikki meni nappiin tarjoiluista ja visuaalisesta ilmeestä vieraiden viihtymiseen. :)

Myös valojen uusimisen idea on tämän kaiken takia pyörinyt mielessäni, mutta tällä hetkellä toteutuminen vaikuttaa kaukaiselta, ja asiaan vaikuttaa myös se, että haluamme pitää kyseisten kekkereiden budjetin todella pienenä. Ajatus on kuitenkin edelleen ”pöydällä” eli ei ainakaan kokonaan poissuljettu. 

Mitä mieltä te muut olette valojen uusimisesta omalla kohdallanne tai yleisesti? 
Entä ovatko muutkin kokeneet häämasennusta jossain muodossa?

Vihkiminen & kirkkomusiikin valinta

Blogi on ollut hiljainen, mutta jatkaa vielä eloaan sillä kirjoitettavia aiheita riittää. Julkaisutaukoa selittää osaltaan se, että minua on vaivannut jonkinlainen ”after wedding blues”, josta mahdollisesti oma merkintänsä tulossa. Nyt palaan häiden aiheista kirkkovihkimiseen & musiikkiin. 

Meille kirkkovihkiminen oli itsestään selvä valinta. Minulle kirkollinen vihkiminen oli hengelliseltäkin kannalta tärkeä, koska ehdottomasti halusin Jumalan siunauksen avioliitolle, ja ateistiselle puolisollenikin kirkkovihkiminen kuului toiveissa yhteen häiden kohokohdista. Kirkko tuntui vihkimiseen parhaimmalta ja varmimmalta paikalta, vaikka seremonian olisi voinut toteuttaa myös juhlapaikalla, kuten nykyisin yhä useammin tehdäänkin. Sään epävarmuuden takia halusin kuitenkin kirkkovihkimisen. Meidän kirkkomme valikoitui puhtaasti sillä perusteella, että sieltä oli juhlapaikalle lyhyt matka. Puotilan kappeli sopi myös tyylillisesti loistavasti juhliemme henkeen: kirkko on vanha, pieni ja intiimi kivikirkko, jonka seinällä on muun muassa purjeveneen pienoismalli. <3 

Vihkiseremoniamme oli täydellinen, ja musiikki näytteli suurta osaa elämyksessä. Olin ennen häitä miettinyt musiikkipuolta kovastikin. Alttarille kävelyn aikana soivaan musiikkiin minulla oli kaksikin rakasta suosikkia: joko Gabrielle Aplinin coveri The Power of Love- kaiuttimista soitettuna, tai Kanon C duurissa. Valinta näiden välillä oli todella vaikea, koska molemmat ovat mielestäni niin mielettömän ihania! Myös sulhanen piti yhtä paljon molemmista. Lopullisessa valinnassa meitä auttoi kanttorimme Katri, jonka näkemyksen avulla valikoitui myös poistumismarssi: Clarken trumpet voluntary. En halunnut mitään kulunutta tai liian vakavaa marssia, joten sopivan sävellyksen löytämien ei käynyt ihan helposti, vaan vaati tuntien kuuntelua erinäisillä sivuilla… onneksi meille täydellinen kuitenkin lopulta löytyi, vaikka lopulliset musiikkivalinnat lyötiinkin lukkoon melko nopeassa aikataulussa. Clarken sävellys on kevyt, iloinen ja juhlava, eikä ehkä se kaikkien perinteisin, ainakaan itse en ollut kyseistä marssia aiemmin häissä kuullut.
Vaikka minulla oli aika selvät näkemykset, mitä musiikilta toivoin, ei kirkkomusiikin tietämys kuitenkaan ole millään tavalla pakollista: hyvä kanttori kyllä neuvoo ja auttaa valitsemaan juuri teille sopivan musiikin.
Vihkimusiikkia valitessa omien häiden kanttoriin voi olla yhteydessä kuukautta ennen, ja tarvittaessa varmasti aiemminkin. Puotilan kappelin Tahdon-illassa käyneenä ehdottomasti suosittelen kyseisiä iltoja tuleville hääpareille: paitsi että illoissa kuullaan musiikkinäytteitä, saadaan myös tietoa siitä, mitä ylipäätään on kyseissä kirkossa mahdollista toteuttaa.

Musiikillisesti kirkkoon sopii ehkä loppujen lopuksi parhaiten juuri sinne sävelletty musiikki. Uruille tehdyt sävelmät toimivat myös yleensä parhaiten juuri uruilla soitettuna. Itse olisin toivonut jousikvartettia soittamaan häissämme, mutta kynnyskysymyksesi nousi raha. Onneksi uruilla soitettu Canon oli aivan yhtä upea, ja oikeastaan hienompikin! Koskettava musiikki kruunasi alttarille astelun, ja kunnon parkuminenhan siinä tapahtui :D …mutta onnellinen sellainen!
Korostan siis, että täydellisen musiikin valinta elämän tärkeimpään hetkeen on iso juttu. Siihen kannattaa valmistautua ajoissa, ja käydä keskustelua oman kanttorinsa kanssa.

Millaiset tunteet teillä muilla on/oli kirkkomusiikin suhteen?