torstai 27. joulukuuta 2018

Vuoden 2019 hääblogiäänestys

Hieman myöhässä ilmoitan, että olen päässyt mukaan parhaimman hääblogin äänestykseen! 




Äänestyksessä oli ensimmäisenä käynnissä ehdokkaiden nimeämisvaihe, ja pääsin onnekseni taas kerran tästä vaiheesta eteenpäin itse äänestysvaiheeseen. Jos siis olet viihtynyt minun(tai muun) ansioituneen blogin parissa, äänestämään pääset täällä.

Itse en rehellisesti sanottuna tälläkään kertaa tavoittele voittoa, vaan olen iloinen ja otettu jo pelkästään siitä, että olen päässyt äänestyksessä tähän vaiheeseen. Toivon tietenkin, että olisin mukana myös niiden onnekkaiden finalistien joukossa, jotka pääsevät hääblogaajien tapaamiseen Love me do -häämessuille.

Hääblogini lähenee loppuaan, joten muutamia mietteitä aiheesta (Hää)blogaaminen:

1. Blogaaminen on kuin työtä, joka vie yllättävän paljon aikaa sekä opiskelulta, töiltä että itse häiden järjestelyiltä. Tein huomattavasti enemmän työtä häiden eteen, kuin tästä blogista voi päätellä, enkä kirjoitellut muun muassa kukkakokeiluista tänne. (onnistuneita kokeiluja ei tullut, mutta niistä olisi silti ehdottomasti voinut pienen merkinnän kirjoittaa!) Monissa häiden tekemisissä on niin paljon ”trial and error” juttuja, ettei kaikesta vain ehdi raportoimaan, ainakaan minun aikataulullani. :D Jos siis perustaisin hääblogin nyt, varaisin blogille vielä enemmän aikaa. (häiden suunnittelullekin tahtoisin toisen vuoden lisää!) Toisaalta, mitä enemmän aikaa hääsuunnitteluun varaa, sitä enemmän siihen ehtii ajoittain myös totaalisesti kyllästyä, mikä minun kohdallani tapahtui, vaikka aikaa oli ”vain” vuosi.

2. Rehellisesti sanottuna: se, että omaa ja läheisten naamoja ”joutuu” näyttämään blogia kirjoittaessa, ahdisti, ja ahdistaa minua edelleen paljon. En edes ole kovin tarkka yksityisyydestäni, mutta kuitenkin julkinen blogi on tuntunut aika hurjalta… vaikka minulla on myöskin julkinen instagram. (-jonka suhteen lasken sen varaan, että vain kaverit ja ehkä joku random ihminen joskus katsovat sitä. Ja siellä olenkin melko tarkka kuvista, joita julkaisen.) En todellakaan ole enkä halua olla mikään ”julkinen henkilö”, joten jos tulevaisuudessa teen jonkin blogin toisella aiheella, ei siellä tule olemaan yhden yhtä ”naama näkyvissä” kuvaa minusta – tai kenestäkään muustakaan. (jos sellainen edes nyky-blogikulttuurissa onnistuu? Tuntuu, ettei sellainen vain ole enää mahdollista… joten ehkä blogi-formaattina ei ole minulle kaikista sopivin.)
Millaisena te muut hääblogaajat koette blogin pitämisen omilla kasvoilla?

3. Hääblogiyhteisö on ihana, ja kaikesta kiireestä huolimatta olen tyytyväinen, että pidimme häät juuri nyt, ja että perustin hääblogin juuri silloin, kuin perustin: muutoin olisin jäänyt vaille ilman tätä upeaa hääblogaajien porukkaa, joka minulla on nyt ollut ilo tavata!

Minulle hääblogaamisessa parasta ovat ehdottomasti olleet hääblogaajien yhteisö ja yhteisöllisyyden kokemus; muiden häiden edistymisen ja toteutumisen seuraaminen, hyvät neuvot ja mielipiteet muilta blogaajilta, sekä toisten kirjoituksista inspiroituminen. 

Kiitos!

1 kommentti:

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...