sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Mennään naimisiin häämessut 2017

Kävin eilen Wanhassa satamassa Mennään naimisiin häämessuilla, jotka pidetään myös tänään sunnuntaina. Olin ostanut netistä etukäteen VIP-lipun, jolla pääsi jonon ohi, sai narikan maksutta, kuohujuoman(itse otin vettä koska olen tipattomalla), vip-tilassa oleskelun halutessa, parhaat paikat muotinäytökseen sekä lahjakassin.  

Tarjontaa messuilla ei ollut ainakaan liikaa, ja koko kierroksen huolelliseen tekemiseen meni meiltä aikaa muutama tunti jos muotinäytöstä ei lasketa mukaan. Standien koristeluun oli panostettu:





Kaasoni tuli messuille vähän myöhässä, joten menin itse etukäteen muotinäytöksen alkamista odottamaan. Paikalle olisi pitänyt varmaankin tulla paljon aiemmin koska melkein jokainen istumapaikka oli jo varattu, mutta hyvällä tuurilla vähän sivulta edestä löytyi yksi vapaa tuoli. Sen yhden ainoan kerran kun viimeeksi tätä ennen häämessuilla olen käynyt, eturivin paikat sai ongelmitta ilman mitään erityistä lippua, ja ihmisiä oli ehkä 5% tämän lauantaiseen ihmispaljouteen verrattuna: kiinnostus messuja kohtaan on siis ilmeisesti kasvanut räjähdysmäisesti. 








Messuilla oli myös ihana paras hääkimppu-kilpailu. Kaikki kimput olivat hienoja, mutta valitsin suosikkini tällä kertaa erityisesti värien mukaan:

Parhaaksi äänestämäni kimppu, numero 17





Messukäynti ei ainakaan turha ollut, sillä löysin muutamia minulle täysin uusia palveluntarjoajia sekä kultaseppiä. Yhtä sormusta sovittamalla varmistui myös se, minkätyylisen vihkisormuksen haluan. 
VIP-lippu sen sijaan ei ehkä olisi ollut niin välttämätön(paitsi muotinäytöksen hyvien paikkojen takia) Lipulla saadun lahjakassin mukana tuli: salmiakkia, fazerin suklaapatukka, Sinellin lahjapusseja, pieni sydän-hääkyltti, vitamiinivesi, hoitoaine-näyte, anti-age voide näyte, make-up storen kortti, 70e:n arvoinen etuseteli Stockan hääpukuliikkeeseen(mutta puku pitää ostaa 30.4 mennessä), Pronovias-kuvasto sekä Viking Linen Tallinan risteilyetu. (mielestäni se paras, rahan arvoltaan.)

Ostoksia messuilta tarttui mukaan lehtien muodossa: ostin tarjouksen uhrina kolme Mennään naimisiin lehteä kympillä, sekä yhden numeron Häät-lehteä, josta kirjoittelen varmaankin arvostelun myöhemmin. Karkkeja oli tarjolla melkein jokaikisellä standilla, ja niitäkin tuli "vähän otettua" mukaan:



2 kommenttia:

  1. Ihania pukuja! Noi muotinäytökset on niin parhaita. Tiiätkö jo mimmosen puvun meinaat hankkia? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotinäytökset ovat kyllä kivoja kun normaalisti ei pääse sellaisia seuraamaan mutta nyt kerrankin pääsee. :D Pitääkin tehdä tuosta häämekosta oma postauksensa, mutta siis lyhyesti: haluaisin mieluiten luonnonvalkoisen mekon jossa kultaa, tai shampanjan värisen. Ehdoton ei on sellainen normivalkoinen, joka ei sovi kalpealle iholleni yhtään. x)

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...