torstai 30. marraskuuta 2017

Sovitussaldoa

Aika häämekon tilaamiseen alkaa loppumaan, joten olenkin käynyt liikkeissä sovittelemassa mahdollisimman tiheään tahtiin. Tähän mennessä vierailtujen liikkeiden lista on: Niinatar, Valkoinen Kreivitär, Vieno, White Dress, Happy Road ja Seremonia. Eniten suosittelen Porvoon Valkoinen Kreivitär-liikettä, josta kirjoitin tässä postauksessa. Liikkeessä oli ystävällistä palvelua ja todella kauniita mekkoja varsinkin boho-tyylistä kiinnostuneille morsiamille.

Ennen vierailuani Happy Roadista olin lukenut aika paljonkin negatiivisia kokemuksia paikasta, mutta oma käyntini oli onneksi positiivinen. Pirjo Leimu on toki omanlaisensa persoonallisuus, mutta ainakin meitä palveltiin ystävällisesti ja selkeän rautaisella ammattitaidolla. Leimu osasi arvioida kokoni täydellisesti eikä tuonut sovitettavaksi mekkoja, jotka eivät olisi menneet lainkaan päälle. (jokainen ei-hoikka morsian varmaan tietää, kuinka kauhea kokemus on jos mekko ei mene edes reisistä ylöspäin! Näin kävi Stockmanin White Dress-liikkeessä, jossa kumpikaan sovittamistani mekoista ei mennyt päälle edes auttavasti. Myyjä kuitenkin pahoitteli ettei ollut tajunnut etteivät mekot mahtuneet, näytän siis onneksi ehkä vähän pienemmältä kuin olen :D) Happy Roadin valikoimassa on todella kauniita mekkoja, joten kaiken kaikkiaan voin ehdottomasti suositella kyseistä liikettä.

Helsingistä aion käydä vielä Zazabellassa ja Kaunis Morsian-liikkeessä. Lisäksi yritän tehdä mahdollisimman pian retken Lahteen kehuttuihin Glamouriin ja Josefiinaan. Aika monta liikettä tulee siis kaiken kaikkiaan käytyä… mutta toisaalta itse sovitettujen mekkojen määrä ei ole kovin suuri: esimerkiksi Vienossa ja Seremoniassa sovitin vain kahta mekkoa. Olen ihastunut liikkeissä lähes pelkästään sävytettyihin mekkoihin, joiden valikoima on hyvin pieni. Lisäksi monessa liikkeessä ei ole ollut minulle mahtuvia kokoja.
Harkitsen nyt todella vahvasti myös mekon teettämistä, mutta haluaisin sitä ennen tutkia kaikki mahdolliset vaihtoehdot, koska stressaajana tuntuisi hurjalta sanoa ”yes to the dress that doesn’t exist yet.” Toisaalta vaikka makuni ja se, mitä haluan, olisikin helposti löydettävissä, olisin varmaan silti koluamassa kaikki mahdolliset liikkeet koska minun on vain pakko olla varma päätöksestä. :D …tai sitten koluan liikkeitä juuri siksi, ettei sitä täydellistä ole löytynyt, koska silloinhan päätös olisi varmaan helppo tehdä heti?

Tässä suosikkejani edellä mainituista liikkeistä: (Valkoisen Kreivittären suosikkini puuttuu, jos lopulta päädynkin sen valitsemaan.)


Happy Road-mekot

Seremonia ja Vieno mekot



Jokaisessa näistä mekoista oli mielestäni jotain hyvää, ja toisaalta jotain ”huonoa”, lähinnä ettei mekko ole juuri minulle sopiva vaikka muuten niin kaunis onkin...ovathan esimerkiksi nuo Happy Roadin mekot todella kauniita, mutta haluaisin tuntea myös itseni kauniiksi mekossa. Näiden mekkojen hyviä piirteitä (malli, väri) yhdistelemällä saisi kyllä helposti ”sen täydellisen mekon.” Kaikista paras malli, tai muoto, on mielestäni HP:n mekossa(Sottero?) kaksi(oikealla) kun taas paras väri on Seremonian mekossa (toinen kuvakollaasi, vasemmalla) Maggie Sotteron light gold(!) -värisessä mekossa.

En oikein pidä perinteisestä bling blingistä jota suurimmassa osassa häämekoista on runsaastikin. Se ei vain mielestäni sovi minulle eikä myöskään häidemme tyyliin.Tästä kuitenkin ehkä voisin joustaa, jos mekko muuten kaikinpuolin olisi aivan täydellinen.

Jotta tämä mekkorumba ei vielä muuten olisi tarpeeksi ongelmallinen, on myös the laihdutus-issue. Aion siis pudottaa painoa häitä varten, ja paljon: vähintään 10kg saa luvan lähteä. Aikaa ei ole paljon, mutta yritän vakuuttaa itselleni että jos olen aiemmin onnistunut muutamassa kuukaudessa tiputtamaan 25kg, niin kyllä pienempi pudotus tai ainakin kiinteytyminen voi onnistua myös tällä kertaa pidemmällä aikavälillä. Kirjoittelen myöhemmin vielä lisää aiheesta hääkunto, johon kuuluu laihduttamisen lisäksi extrapanostaminen kauneudenhoitoon. :)

4 kommenttia:

  1. Noissa sävytetyissä mekoissa on kyllä jotain aivan ihanaa!
    Superkaunis toi toi oikeanpuoleinen Happy Road-mekko, vaikka kaikkihan nuo on ihan mielettömän upeita!

    Mulla ei oo itellä minkäännäköistä ajatusta siitä minkälaista mekkoa lähden ettimään, pitäis kai vaan varailla sovitusaikoja niin tietäis vähän minkälainen malli omaan kroppaan istuu. Jännittävä ajatus marssia morsiuspukuliikkeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mekot olivat kyllä todella kauniita, harmi ettei mikään niistä vain ollut The Dress.

      Kannattaa varmaan katsella jonkin verran kuvia hääpuvuista, että saa käsitystä millaisesta tykkää. Malleista sopivaa ei oikein tiedä kuin sovittamalla, joskus sekin minkä luulisi olevan ihan väärän mallinen, voikin sopia hyvin.
      Sovituksessa käyminen on välillä vähän jännää, mutta ihan mukavaa. :)

      Poista
  2. Hei ihana hääbloggaaja! On taas aika muistaa teitä hääbloggaajia ja haluammekin vinkata sinulle, että Vuoden Hääblogi 2018 -nimeämiset ovat käynnissä osoitteessa https://lovemedo.fi/entry/vuoden-haeaeblogit-2018

    Iloista joulunodotusta ja onnea kisaan! Toivottavasti nähdään häämessuilla Kaapelitehtaalla!

    Fanny/Love me do - Hurmaavan erilainen häätapahtuma

    VastaaPoista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...