tiistai 17. huhtikuuta 2018

Aika hupenee & hääblogimiitti


Tänään tasan 60 päivää häihin! Olen nähnyt nyt kolmena peräkkäisenä yönä painajaisia, joissa meillä onkin yhtäkkiä sillä sekunnilla häät, ja kaikki ei tietenkään ole valmiina.(..vielä on niin paljon tehtävää, että toivottavasti nämä eivät ole enneunia.) Luulen, että osaksi näitä painajaisia innoitti Unelmahäät-jakso, jossa häitä edeltävänä päivänä havahdutaan siihen, ettei ole kakkua eikä paikkalappuja. En voinut kuin ällistyneenä ihailla morsianta, joka ei näistä ”pikkujutuista” hätkähtänyt yhtään vaan rupesi tyynesti itse tekemään kakkua. (ja paikkakortit hoiti mies.) Minulle tuollaiset asiat aiheuttaisivat itkuhuutoa, joten tässä vaiheessa oli hyvä herätä siihen, että on muitakin tapoja reagoida ja kriisitilanteissa asiat tulee vain hoitaa, parhaansa mukaan. Minultakin kakun leipomisen itse pitäisi kyllä muuten luonnistua, kun olen edelliseltä koulutukseltani leipuri-kondiittori. :D Häitä edeltävänä yönä kuitenkin mieluiten välttäisin stressiä, enkä varmasti ehtisikään koristelujen ja muiden ohessa tekemään kakkua min. 100-hengelle.

Ensi lauantaina koittaa odottamani morsianten vertaistukikokoontuminen blogaripäivä, eli meidän blogaajien omasta aloitteesta lähtenyt hääblogaajien tapaaminen. Minulle tämä päivä todellakin tarpeeseen, kun häästressi on ollut viime aikoina suurimmillaan… ihanaa päästä rentoutumaan ja tapaamaan pitkästä aikaa muita hääblogaajia.
Järjestelyitä miittiin on hoitanut Jotain Keltaista Iira, jolle suuret kiitokset vaivannäöstä ja hienojen yhteistyökumppaneiden mukaan saamisesta!
Vietämme aikaa hyvän ruuan ja juoman kera Radisson Blu Blazan kabinetissa, jota ennen aloitamme päivän HiMo-klubilla twerkkaus-tanssitunnin merkeissä.
Rehellisyyden nimissä pakko myöntää, että twerkkaus on viimeinen asia, jota haluaisin tehdä (tai jota juuri kukaan esimerkiksi polttariporukassani mistään hinnasta suostuisi tekemään), mutta olen silti nyt aika kiinnostuneenakin osallistumassa kyseiseen tuntiin. Toivon tunnin seuraamisen olevan helpompaa kuin perinteiset tanssikoreografiat, joissa olen surkea. :D
Radissonilla tapahtuma ohjelma ei ole vielä ihan selvillä, mutta itse odotan eniten ainakin Valoisia kuvia-kuvausta sekä TS-salongin pikakampauksia.
Hotelli Radissonin ja HiMo Klubin lisäksi päivässämme kaikenkaikkiaan mukana siis:
Valoisia kuvia Ilona, Kakkuhelmi, Glitternisti, TS-salonki, Mennään naimisiin-lehti sekä Henkell & co. 

Miittiin osallistuvat blogit:


Lauantaina nähdään! :)

Love me do-blogarimiitissä

6 kommenttia:

  1. Vähän täytyi nauraa tuolle termille 'morsianten vertaistukikokoontuminen'. :D Kiva nähdä lauantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että onnistuin naurattamaan! :D Vaikka täähän on vakava termi joka kuvaa tapaamista juuri sopivasti xD Kiva nähdä lauantaina pitkästä aikaa!

      Poista
  2. Jeeeaaaah! Nähdään lauantaina! Ja tsemppiä vikaan 60 päivään!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo kivaa nähdä, tulee olemaan hauska päivä! :) Kiitos paljon tsempeistä!

      Poista
  3. Kuulostaapa kivalta tollanen rento päivän kaiken ihanan merkeissä, vaikka tosta twerkkaamisesta en ehkä itsekään täysillä innostuis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tulee kyllä mukava päivä :) Vähän kauhulla odotan twerkkaamista, mutta ehkä yllätyn positiivisesti! Ehkä naurattaa liikaa. x)

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...