keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Hän kaunis on


Häästressi on ollut viime päivinä kova, ja tänään tuli se pelkäämäni mutta väistämätön hysteerinen itku. Sittemmin onneksi rauhoituin ja nyt olo on parempi ja rauhallisempi. Yritän tehdä parhaani etteivät hermot menisi enää noin totaalisesti vain sen takia, että jotkut koristeet eivät ole valmiita. Vielä on aikaa, ja jos jotain ei ehdi tehdä, häät eivät todellakaan kaadu siihen. Pääasian pitäisi olla se, että menen rakastamani ihmisen kanssa naimisiin.

Eilen tämä rakastamani ihana ihminen haki vihkisormukseni Suomen Kultakello-liikkeestä, josta se oli tilattu keltakultaisena.


Sormus on merkiltään Kohinoorin Leonore, jota alun perin sulhanen piti budjettiin liian kalliina. Mieli onneksi muuttui, ja nyt minulla on todella kaunis ja mielestäni aika ajaton vihkisormus. Harvassa katsomassani sormuksessa on ollut yhtä kaunista hiontaa kuin tässä. Vaikka en timanteista niin hirveästi ymmärrä, niin tosi laadukkaan kyllä väittäisin tunnistavani, ja tämä on sellainen.

Tällaisesta Etsystä hankkimastani rasiasta sormus vihkiseremoniassa sulhaselle ojennetaan:




Rasia on muuten tosi kaunis mielestäni, mutta siinä oli kauhea muovinen timantti-tarra, jota ei ollut tilauskuvassa...nappaisin tarran pois, mutta ärsyttävä jälki siitä kyllä jäi. Onneksi tuo ei kuitenkaan näy kaukaa katsottuna. :D

Millaisia sormusrasioita teillä on/tulee?

9 kommenttia:

  1. Aivan ihana sormus <3 Meillä häät on vasta vuoden päästä, ja en ole tuhlannut ajatustakaan sormusrasialle. Todennäköisesti jos eteen ei satu vahingossa mitään täydellistä, saa siihen tehtävään kelvata ihan vaan sama rasia mikä lähti mukaan kaupasta sormusta ostaessa :)

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3
      Nekin rasiat, joissa sormus tulee liikkeestä, ovat yleensä tosi nättejä. Ainakin tämä Kohinoorin rasia oli niin tyylikäs että olisi kyllä näin jälkikäteen mietittynä voinut käyttää ihan vaan sitä ja säästää siinäkin rahaa :D

      Poista
  2. Aivan superkaunis sormus. Herkkä ja siro. :) Meille ei tule sen erikoisempaa sormusrasiaa, käytämme varmaan kihlasormukseni valkoista rasiaa tai vihkisormukseni rasiaa, jos se on hienompi. En ole sitä vielä nähnyt, joten en tiedä. En ole siis vielä saanut itse sormustakaan! Vähän jännittää, tuleeko se olemaan toivotunlainen.

    Tsemppiä näihin viimeisiin päiviin! Jos ressi meinaa kohota liian korkeaksi, laita silmät kiinni, hengittele muutama kerta syvään ja mieti kivoja asioita. Suklaan syöminen saattaa myös auttaa. ;) Kaikki menee ihan varmasti tosi hienosti, eikä yksikään vieras huomaa, jos jotain puuttuisikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hän on herkkä kaunotar. :)
      Valkoinen rasia kuulostaa hyvältä! Jos sormus ei vastaakaan toiveita, niin uskoisin että vielä voisi ehtiä teettämään uuden.

      Kiitos rohkaisusta! <3

      Poista
  3. Todella kaunis sormus :) Tsemppiä "loppurutistukseen"! Teillä tulee varmasti olemaan aivan ihana ja teille täydellinen päivä, jota ei mahdolliset pienet puutteet pilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on! :)
      Kiitos tsempeistä, yritän nyt vaan jaksaa niin lopussa kiitos seisoo :D

      Poista
  4. Ihana sormus!! 😍 Multakin supertsempit loppusuunnitteluun ja järkkäilyyn! Pääasia, että oikee tyyppi tulee alttarille vastaan, no worries 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä niiiin paljon! :)
      Tsempit tulevat tarpeeseen, kiitos! <3 Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan.

      Poista
  5. Todella kaunis sormus! Ihanaa hääpäivää teille<3

    VastaaPoista

Kiitoskortit

Kiitoskorttiemme lähetyksestä on jo aikaa, mutta palaan aiheeseen. Korttien matka tilauksesta saajille ei edennyt ihan mutkattomasti, mutta...