perjantai 15. kesäkuuta 2018

Yksi yö häihin


Enää yksi yö häihin, apua! Tuntuu ihan epätodelliselta, että me mennään kohta naimisiin. Meillä on häät!
 
Hääaamuna tämän ihana saa laittaa päälle <3

Tällä viikolla pohdin, miten asioita on voinut jäädä näin paljon viime tinkaan. Ehkä siksi, koska moninaiset terveysongelmat ja uuden meikkaajan etsiminen viimeisillä viikoilla ovat vieneet niin paljon aikaa. Osaksi myös päätöksenteon vaikeuden takia en ole saanut asioita lyötyä lukkoon… ja päätöksen tekoa taas vaikeuttaa se, kuinka kaikessa pitää säästää, eli ei voi valita sitä, mikä iskee heti, jos se tulee liian kalliiksi. (ja jostain syystä juuri ne vaihtoehdot, mistä eniten pitäisin, ovat myös kalliimpia.) Rahanpuutteen takia tein itse nimi- ja ohjelmalaput, mikä aiheutti todella harmaita hiuksia, kun en tosiaankaan ole mikään graafinen suunnittelija. Netistä tosin onneksi sain ladattua kivoja fontteja(ja yhteen fonttiin kyllä törsäsinkin, mutta kun sitä samaa on käytetty meidän hääkutsussa ja se on maailman kaunein Melikaletter!) ja lopputuloksiin olen aika tyytyväinen.
Pöytäkartan kanssa sen sijaan menivät hermot, ja sen ostin sen pohjan Etsystä, muokkasin värit meidän teemaan sopiviksi ja tulostutin TikkurinKopiointipalvelussa: nopea ja hyvä paikka, suosittelen! 

Nimilaput, fonttina Melikaletter

 Toisaalta oli ”hyvä” että esimerkiksi pöytäkartta tehtiin vasta nyt, koska uusia vieraita tulikin yhtäkkiä lisää vasta tällä viimeisellä viikolla. Yhteensä häävieraita meille tulee 121. Tähän on laskettu mukaan kaksi lastenhoitajaa, pappi, valokuvaaja ja tietenkin itse hääpari: siis kaikki, joille varataan ruokaa ja istumapaikat. Tilan riittävyyden puolesta olen kyllä helpottunut, että vierasmäärä meni edes hiukan alaspäin, kun enimmillään väkeä olisi voinut tulla 140, sittemmin 130, mikä pistäisi juhlatilan ihan äärirajoilleen. (sitä se tosin on nytkin…mutta uskoisin että sopu sijaa antaa.) Muutama viime hetken peruminen tuli, ja olimme laskeneet vahingossa myös bändin jäsenet vieraiksi. (koska heillekin tulee ruoka)

Viime viikolla tapasin ihanaa valokuvaajaamme Anni-Mariaa, sekä hääsuunnittelija Heliä juhlasuunnittelu Loisteesta. Heli teki alustavan ohjelmarunkoni ja tapaamisessa käymämme keskustelun pohjalta perusteellisemmat ohjelmat: yksinkertaisemman, sekä taustaohjelman, jossa käydään perusteellisesti läpi kaikki, ja tämän lisäksi seremoniamestarin juonto-rungon, eli eriteltyinä kohdat, joissa hänen tulee puhua. Tapaamisessa tuli esille muutamia asioita, joita en olisi keksinyt itse yhtään ajatella. Tämän lisäksi kunnollinen ohjelmarunko ja ammattilaisen vinkit tulivat todella tarpeeseen, eli voin todellakin suositella hääsuunnittelijan käyttämistä ihan jokaiselle, myös niille, joista tuntuu että paketti on hyvin kasassa - konsultaation jälkeen se on parempi! 

Nyt alkaa pikku hiljaa jännittää huominen…. ja toisaalta on edelleen niin paljon tehtävää, ettei (onneksi) ehdi liikaa panikoida!

12 kommenttia:

  1. Voi että, huomenna on oikeasti teidän onnen päivä. :) Pitäkää hauskaa ja nauttikaa aamun ensihetkistä yön pikkutunneille! Oikein ihanaa hääpäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Ehdin vielä lukea tämän kommenttisi ennen häitä :)

      Poista
  2. Onnea! Luet melko varmasti tämän kommentin vasta häiden jälkeen, mutta toivotan silti ihanaa päivää! Olette tänään ajatuksissa! Nauttikaa erityisestä päivästänne <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa! 😍❤️ Oot jo rouva tähän aikaan, mutta superisti onnea teille molemmille yhteiseen elämään! ❤️ Pitäkää ihan mahtava päivä!!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanaa 😍 Toivottavasti päivänne on ollut ikimuistoisen upea! ❤️

    VastaaPoista
  5. Nyt te olette naimisissa! Tuhannesti ja sydämellisesti onnea ja iloa avioelämään :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Tuntuu vielä jotenkin epätodelliselta :D
      Kiitos! <3

      Poista
  6. Onnea! Odotan innolla että päästään näkemään palasia teidän häistä!

    VastaaPoista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...