perjantai 16. maaliskuuta 2018

Floristitapaaminen ja lehtipalkinto


Keskiviikkona matkustin Tampereelle tapaamaan Helmivillakon floristia Erikaa. Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, pidän todella paljon Erikan tyylistä, ja ainut syy miksen heti uskaltanut Helmivillakkoa valita oli Helsinki -Tampere välimatka, mutta sittemmin luin, että kyllä monien helsinkiläisten tilaamat kukat olivat hyvin säilyneet tuon pituisen kuljetuksen. 

Helmivillakon liikkeessä

Suunnittelupalaveri Helmivillako-kukkakaupassa oli todella onnistunut: Erika tajusi heti mitä ja millaista tyyliä haluan, hänellä oli hyviä ideoita ja hän kuunteli myös minun toivomukseni. Kukkien suuret linjat ovat nyt selkeät, mutta vielä pitäisi harkita millaiset pöytäkukat meille tulevat… tapaamisessa puhuimme asetelmista, mutta tykkäisin silti ehkä köynnöksistä enemmän, tai sitten ihan maljakollisista vähän korkeammalle nousevista asetelmista. Köynnöksissä on säilymisongelmaa, joten ne pitäisi toimittaa vasta hääpäivänä…joten näitä jäämme miettimään. Sekin pitäisi tarkistaa, pääseekö juhlapaikkaa ylipäätään perjantaina koristelemaan. (toivottavasti, muuten kuolen stressiin..) Ja sitten mietin, tuleeko minulle nyt kukkaseppele päähän vai… te, jotka olette nähneet pukuni, sopiiko seppele mielestänne sen kanssa?


Ihania mehiruusukkeita, joita meidän häidemme kukkiinkin tulee.

Eilen sain kivan yllätyksen: olen osallistunut viime aikoina paljon erityisesti hääaiheisiin arvontoihin, joista en ikinä voita mitään, enkä voittanut nytkään, mutta kaasoni voitti! Ja arvaatte varmaankin kenelle se palkinto sitten tuli :D Kyseessä oli Häät ja Juhlat-lehden juhlanumeron arvonta. Nyt olen paksuakin paksumman lehden ja mukana tulleen kampasetin onnellinen omistaja.

Kannessakin on something gold :)

Suosikkijuttujani lehdessä olivat muun muassa: Viihdykettä vieraille, Lisää koristeita, Kuka tekee mitäkin häissä ja Hääpäivän aikataulutus.
Pidin myös siitä, että miesten tyylistä ja pukeutumisesta oli lehdessä aika paljon asiaa ja kuvia mukana. 

Meillä sulhanen valitsi puvun teettämisen: kävimme sovittamassa tummansinistä pukua jo kerran Dandy Puvussa(puvun tilaus Suitopian kautta) mutta jouduimme sen vielä liikkeeseen jättämään korjattavaksi: J oli nimittäin laihtunut vyötäröltä pari senttiä! …edelleen vähän ihmettelen, miten se on mahdollista ruokavaliolla, joka koostuu enimmäkseen kiinalaisesta ruuasta, kebabista, sipseistä ja nyt uusimpana suklaamuffineista. Ei, yhtään en ole katkera, kun itse tarkkaa ruokavaliota noudattaneena ja joka päivä treenanneena paino ei vaan pudonnut. :D Motivaatio syödä oikein katosikin pidemmäksi aikaa kun tuloksia ei vaan tullut, mutta nyt olen aloittanut taas, ja tällä kertaa homma tuntuu toimivan: kilo tippui jo neljässä päivässä. Olin pienentänyt kalorimääriä entisestään ja saanut aineenvaihduntaa toimivammaksi- näistä myöhemmin päivitystä!

2 kommenttia:

  1. Suuret tsempit täältä häädieettiin!
    Mun mielestä sun pitäisi ehdottomasti ottaa se kukkaseppele, koska se jos joku on jotenkin sinun tyylinen! Keijuprinsessa-tyyliin! <3
    Ja kaikki sormet ja varpaat ristiin että pääsette juhlatilaa laittamaan jo perjantaina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)
      Ihana :D <3 Minustakin se olisi kyllä juuri mun tyylinen, mutta pieni pelko on, että onkohan niin sopiva mekon kanssa yhteen...toisaalta seppele tulisi halvemmaksi kuin hiuskorut, joita vastaavasti olen harkinnut, sekin puoltaisi sitä valintaa.

      Pitääkin laittaa juhlapaikalle kyselyä että milloin päästään ja rukoilla parasta!

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...