tiistai 10. huhtikuuta 2018

Haasteita häävalmisteluissa

Tällä hetkellä arkeani ja hääsuunnittelua varjostaa huimaus, josta kärsin. Asentohuimauksen jälkeen tuli uusiutunut asentohuimaus ja sitten tämä nykyinen, onneksi lievä, kolme viikkoa jatkunut huimaus, jota korvaklinikan lääkäri epäilee niskaperäiseksi. Olen yrittänyt hoitaa ongelmaa sekä niskahieronnassa(sarja) että akupunktiossa. Kummatkin hoidot ovat olleet todella ihania, mutta huimaukseen niistä ei ole toistaiseksi ollut apua. Pääsen onneksi vielä kunnalliselle fysioterapiaan, jossa asiaa tutkitaan eteenpäin.
Huimauksen takia mielialani ei ollut pari viikkoa sitten ihan huipuissaan, enkä jaksanut tehdä oikein mitään…kun on paha olo liikkuessa (ihan seisoessakin) niin ei ole kauheasti tehnyt mieli liikkua. Sen sijaan ruoka ja herkut maistuivat, kun lohdutin itseäni niillä. Ensin laihduin huonosta ruokavaliosta huolimatta yli kilon, ja sittemmin lihoin takaisin 2kg. (toivon että edes osa tuosta on nestettä!) Suoraan sanottuna olen vihainen ja turhautunut itseeni, kun näin niin paljon vaivaa ja sitten heitin hanskat tiskiin yli viikoksi. Toisaalta osittain myös ymmärrän itseäni, tuon huimauksien takia, ja siksi että harvempi jaksaa lopullisesti ylläpitää niin tiukkaa ruokavaliota, kuin minulla oli. Sen takia kokeilen nyt erilaisempaa laihdutustyyliä, johon noudattamani terveellisen ruokavalion lisäksi kuuluu tärkeimpänä se, että en saa katsoa tv:tä tai lukea samalla kun syön. Jo nyt syömäni ruuat ovat tippuneet puoleen, ja olen huomannut, että syöminen ilman jotain tällaista ”ajanvietettä” on minulle todella työlästä. :D Seurassa ja ravintoloissa tosin syön aika normaaliin tapaan, mutta siellä oheisviihdykettä tarjoaakin ihmisten kanssa seurustelu.

Mikäli hääpukuni saapuu toukokuun alussa, tässä ei ole kovin pitkää aikaa tiputtaa niitä ainakin kolmea kiloa, jotka vielä oli tarkoituksena, jotta hääpuku mahtuu kunnolla. Hieman siis stressaa! Mutta jos puku ei ole sopiva, niin sittenhän on ainakin hyvä tekosyy etsiä uusi! :D Pukukatumus vaivaa siis edelleen, mutta toisaalta samaan aikaan en usko, että yksikään toinen mekko olisi ollut niin imarteleva vartalolleni kuin tämä- varsinkaan mitä se tulee olemaan muutosten jälkeen.

Huimauksen ja laihdutustakapakin lisäksi kolmantena isona ongelmana on ollut sulhasen puku. Tilasimme puvun Suitopialta Dandy puvun-liikkeeseen, ja valitettavasti puku ei ollut lainkaan hyvä. Sulhasen anoppi reklamoi liikkeeseen näillä hetkillä, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että käytimme suuren summan pukuun, joka sopii parhaimmillaankin vain arkijuhliin, eikä näytä hyvältä. Sulhanen kävi sitten apujoukkojensa kanssa ostamassa häihin tulevan puvun Dressmannilta, ja liivin sekä solmukkeen Haloselta. Puku on todella hyvä, mutta perinteinen musta, ja liivissä sekä solmukkeessa on kuviota, josta tulee mieleen 90-luku. J itse kuitenkin pitää edellä mainituista paljon, joten ilmeisesti sitten näillä mennään. :D Minä olen yrittänyt käydä muutamissa kaupoissa etsimässä (valkoisen ja samppanjanvärisiä) liivejä, mutta ei ole vielä löytynyt. Jos jollain olisi tästä vinkkiä, olisin kiitollinen.

Kaiken tällaisen keskellä olen tajunnut, kuinka onnekasta on olla täysin terve, ja että häissä pääasia todellakin on naimisiin meneminen rakkaimman ihmisen kanssa: näin ollen ei haittaa, ettei kaikki muu menekään ihan putkeen ja niin kuin on suunnitellut.

Jos voisin antaa hääsuunnittelua aloittavalle itselleni (ja miksei muillekin) vinkkejä, ne olisivat nämä:

1. Varaudu siihen, että visiosi eivät välttämättä toteudu, ainakaan niin kuin olet niitä suunnitellut. Hääsuunnittelija saattaa alussa tuntua kalliilta, mutta voi loppupeleissä oikeasti säästää rahaa, joten harkitse suunnittelijan palkkaamista.

2. Palveluntarjoajat eivät välttämättä vastaa sähköposteihin, tai vastauksessa tulee jotain ihan muuta, kuin mistä puhuitte. Varaa riittävästi aikaa kysellä ja kilpailuttaa eri palveluntarjoajia.

3. Todennäköisesti et ehdi laihtumaan häihin mennessä. Häissä on muutenkin tarpeeksi stressaamista, joten unohda laihduttaminen, ellei se jostain syystä ole aivan välttämätöntä.

4. Puvun mittatilaaminen Suomessa on uhkapeliä. Satsaa mieluummin laadukkaan puvun vuokraan tai osta valmis puku, mikäli se on mahdollista.

5. Hoida häihin liittyvät asiat mahdollisimman ajoissa alta pois, jotta sinulle jää aikaa myös pelkästään fiilistellä tulevia häitä ja hoitaa kunnolla muitakin asioita, kuten koulu/työ.

4 kommenttia:

  1. Voi ei mitä haasteita teille on tähän osunut! Ja huh sentään tuo sulhasen pukufarssi. Olen oikeastaan järkyttynyt, koska uskoin sokeasti, että teettämällä saa pelkkää priimaa. Tosi kurja kuulla, että näin ei olekaan käymyt ja nyt olette joutunut metsästämään uutta pukua.

    Yritä olla itsellesi armollinen, koska isoja haasteita terveyden puolelta nyt sinulle osunut :( Huimauksen kanssa on kamalaa liikkua!

    Ihana tuo ajatuksesi, että ei se haittaa, jos asiat eivät mene pilkulleen niin kuin oli suunniteltu, koska tärkeintä on kuitenkin päästä naimisiin rakkaan ihmisen kanssa <3 Niinhän se on ja sitä täytyy itselleenkin välillä teroittaa mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu jonkin verran on haasteita on ollut. :D Tätä kirjoittaessa kuitenkin onneksi tuli perspektiiviä, että ei niillä materiaalisilla jutuilla niin hirvittävä merkitys ole, vaan tärkeintä on terveys. Nyt olen onneksi yli 2vk pystynyt liikkumaan ja olemaan ihan normaalisti, huimaus tuntuu vain alas mennessä ja ylös noustessa.

      Mäkään en olisi ikinä uskonut ettei teettämällä muka saisi parempaa kuin kaupasta...en tiedä vaikuttaako se, ettei näitä pukuja valmisteta Suomessa. Käydään vielä näyttämässä pukua liikkeessä jos sitä voisi jotenkin ainakin parantaa.

      Kiitos :) Yritän itsekin nyt pitää tuon ajatukseni mielessä aina, kun meinaan ruveta stressaamaan liikaa pienistä asioista.

      Poista
  2. Kellään tuskin menee ihan kaikki pienitä yksityiskohtaa myöten juuri niin kuin unelmissa, joten siitä on kyllä ihan hyvä muistuttaa! Toivottavasti huimaus menee pian kokonaan ohi ja pääset taas täysillä elämään kiinni ja nauttimaan hääsuunnittelustakin enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja itselleni piti muistuttaa että melkein mikään ei yleensä mene suunnitelmien mukaan, ja se on ihan ok. :)
      Toivottavasti huimauksen syyn saisi selville. Nyt on ollut kyllä n. 2vk hyvä tilanne, että pystyn normaalisti liikkumaan ja huimaa vain maalle mennessä tai siitä ylös noustessa.

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...