maanantai 11. joulukuuta 2017

Häähullun stressikirjoitus


Ajattelin kirjoittaa hieman haasteista, joita minulla on ollut, ja on, häitä suunnitellessa.

Ensinnäkin häiden valmistelu samaan aikaan, kun opinnot ovat(tai niiden pitäisi olla…) loppusuoralla, on vähintäänkin stressaavaa. Häähullutteluun haluaisi keskittyä täysillä, mutta ei yksinkertaisesti voi. Kouluhommat kasaantuvat ja olen jo ennestään jäljessä. Viimeinen opintovuoteni ammattikorkeakoulussa potkaisee käyntiin, valmistumisen paine on kova. Minulle tämä viimeinen vuosi tuli jotenkin ihan yllätyksenä: miten aika meneekin niin nopeasti? Kieltämättä opiskelutaakkaa ei helpota lainkaan se, että hääsuunnitelmat kiinnostavat huomattavasti enemmän kuin koulutehtävät. Toivoisin ennen kaikkea lisää aikaa: aikaa kirjoittaa ja lukea muiden hääblogeja, suunnitella ja fiilistellä. Toisaalta olen ”suunnitellut” ja miettinyt häitä jo monen monta vuotta tätä aiemminkin - tarvitsenko siis todella kaikkea sitä aikaa, jota kaipaan? …Siltikin, en vaan saa häistä tarpeekseni! Yksi ratkaisu asiaan on, että lueskelen blogeja ja katselen hääjuttuja eniten kännykällä arkimatkojen aikana, jolloin saan ainakin ”tyhjää aikaa” käytettyä tähän osa-alueeseen ja ehdin tehdä enemmän.


Minulla yksi suurimmista haasteista häiden suunnitteluun ja järjestämiseen liittyen on päätöksenteon vaikeus. En ole koskaan ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä, varsinkaan jos vaihtoehtoja on useampia. Usein myös kadun jotakin päätöstä sen tekemisen jälkeen, vaikka päättäessä ilmassa ei olisi ollut epäilyksen häivääkään. Hyvin usein annan muiden tehdä isot päätökset ja seuraan mukana. Nyt häitä järjestäessä olen joutunut itse tekemään monta isoa päätöstä välillä nopeallakin aikataululla. Tähän mennessä päättämiini asioihin olenkin tyytyväinen, mutta ongelmaa aiheuttavat tulevat suuret päätökset, jotka oikeastaan olisi pitänyt tehdä jo: minun mekkoni, vihkisormus sekä kutsut. Sulhanen on auttanut paljon sanoessaan mielipiteitä kutsuihin liittyen, mutta perinpohjaisesta etsinnästä huolimatta kutsuja ei ole vielä löytynyt. (tosin, nyt löytyi viimein yksi vaihtoehto, josta oikeasti pidän sataprosenttisesti.) Mekon etsintä on ollut todella vaikeaa, eikä sitä varmaan helpota kriteerini jotka ovat vähän hankalat: mekossa ei saisi olla paljon tai mieluiten ollenkaan bling blingiä ja värin tulisi olla sävytetty, mahdollisimman lämmin väriltään. Tyylillisesti etsin boheemia ja rentoa henkeä enemmän kuin mitään liian sievää. Toisaalta taas haluaisin ison hameen, koska se sopii vartalotyypilleni ehkä parhaiten.

Kuva: Pinterest

Sormuksen kanssa on ollut yhtä vaikeaa kuin mekonkin, tosin nyt saattaa helpottaa kun olen päättänyt etten enää etsi mitään täydellistä tai lähellekään, riittää että sormus on kaunis ja sitä pystyy käyttämään arkena. Hinta saisi jäädä alle 900-euron. Minulla on yksi valmis sormusmalli, johon ehkä päädyn, mutta toisena vaihtoehtona on teettäminen johon aion ryhtyä kyselemään tarjouksia. Olen jo aiemmin miettinyt sormuksen teettämistä ja kysyin tarjouksia, mutta haluamani mallin hinta oli turhan korkea, ja nyt makunikin on muuttunut siitä, millaisen sormuksen tahtoisin. Kriteerit eivät ole niin tiukat, mutta haluaisin jotain klassista, ehkä vähän vintagehenkistä mutta moneen tyyliin sopivaa. Kuulostaako vaikealta? -That’s me! :D

Eniten hankaluutta asioissa näyttäisi tuottavan se, että minulla on hyvinkin selkeät visiot siitä, mitä haluan, mutta ihan sellaista ei sitten valmiina oikein löydykään. Häitä monta vuotta odottaneena en haluaisi tyytyä vaan johonkin, vaan löytää kerrankin sitä täysin mieleistä - sulhasen lisäksi siis. :) Kaikesta vaikeudesta huolimatta, tahtoisin antaa kanssamorsiamille ohjeeksi: älkää tyytykö, vaan etsikää sinnikkäästi juuri sellaista, mikä on teille täydellistä. Hyvää voi saada myös pienemmällä budjetilla, ja kannattaa uskaltautua katsomaan ja etsimään vaihtoehtoja myös ”laatikon ulkopuolelta.” Myös se pitäisi sisäistää, etteivät häät, tai mikään muukaan, ole liiallisen stressaamisen arvoinen. Itse olen kosinnasta lähtien kärsinyt vakavista univaikeuksista(ilmeisesti häästressin takia?), joihin vähän apua tuovat melatoniini ja liikunta. Sulhanen on ollut tästä huolissaan ja sanonut monet kerrat, ettei häistä ole ollut kuin haittaa. Olen eri mieltä! 


Kuva: Pinterest

”Älä stressaa liikaa,” on helpommin sanottu kuin tehty, mutta sitä haluaisin painottaa. Yritän itsekin aina muistuttaa itseäni siitä mikä niiden häiden tärkein asia onkaan: avioliittoon vihkiminen elämänkumppanin kanssa. Tietenkin olisi kivaa, että myös hääjuhlat olisivat onnistuneet, mutta jos eivät, niin: ainakin yritit, ja elämä jatkuu!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvin samanlaiselta kuin omat ajatukseni vuosi-pari sitten :)

    Päätösten tekemiseen löytyy muuten netistä ihan hyviä, konkreettisia vinkkejä, esim. http://elaparemmin.fi/blogi/kuinka-tehda-paatoksia-ja-tarttua-tilaisuuksiin/ Suurimmaksi osaksi noissa toki on ihan tuttuja, maalaisjärjellä pääteltäviä asioita, mutta itse tykkään aina välillä lueskella tällaisia muistutukseksi. Lisäksi yritän aina muistutella itseäni siitä, että tehdyt valinnat ovat niitä, jotka sillä päätöksentekohetkellä ovat tuntuneet parhailta (sen hetken tietojen ja tunteen valossa) - ei niitä kannata katua, koska siihen päätöksentekotilanteeseen ei pysty enää vaikuttamaan. Toki jos on joku oikein iso asia, mikä harmittaa, voi miettiä, voisiko asioita jotenkin vielä korjata, mutta usein kannattaa vain hyväksyä menneet ja suunnata katse tulevaisuuteen. Vähän niin kuin viimeisessä kappaleessa totesitkin :)

    Tsemppiä hääjärjestelyihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä etten ole ainut! :D

      Kiitos tuosta artikkeli-vinkistä, pitääpä lukea ihan ajatuksen kanssa. Hyvin sanottu, että tekohetkellä tehdyt valinnat ovat juuri sillä hetkellä olleet parhaita, eikä niitä kannata katua.

      Kiitos! :)

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...