lauantai 30. joulukuuta 2017

I said yes to The Dress, but...


Kävimme tällä viikolla Helsingistä Turun Fiancéessa asti, ja minäpä ostin sieltä mekon. Olikohan tämä nyt kymmenes vai yhdestoista liike, jossa kävin? Ja ehdottomasti parhainta ja ystävällisintä palvelua sain Fiancéessa. Olinkin ennen käyntiä kuullut paikasta paljon kehuja, eivätkä ne yleensä turhasta tule. :) Mekkojen valikoima oli hiukan pienempi kuin olin odottanut, mutta ei sitä näköjään tarvitse löytää kuin muutama sovitettava ja yksi todella hyvä. Valitsemani häämekko on ballgown-mallinen Morileen-luomus.
 

Teaser mekosta

Morileella on kyllä kauniita mekkoja, mutta en olisi itse uskonut päätyväni tämän brandin mekkoon. Katsoin netistä ostamani mekon kuvaa, ja mallin päällä kuvassa se ei kyllä näytä yhtään miltään, ei varsinkaan sellaiselta jonka itse heti valitsisin. Luonnossa se kuitenkin oli todella kaunis kolmine eri pitseineen ja pitkine laahuksineen- vaikka ajattelin, että laahusta hääpukuuni ei ainakaan tule, ettei liikkuminen juhlapaikan maastossa valokuvattavana olisi liian vaikeaa. Tämän kuitenkin valitsin, ja se olikin tähänastisista mielestäni ylivoimaisesti paras. Varsinkin malli on täydellinen ”välimuoto.” Sovittamani mekon väri oli valkoinen(ivory), mutta tilasin mekon ivory + shampanjasävyisenä… en siis vielä nähnyt, minkä värinen mekko oikeastaan on, mutta yhden kuvan perusteella väritys on lämpimämpi mikä sopii minulle hyvin.

Löysin siis pitkällisen etsinnän jälkeen mekon, jossa oli hintakin kohdallaan. Mutta…sitten kotiin päästyäni jonkin ajan jälkeen tuli epävarmuus. Miettimisaikaa olisi kyllä ollut yön ylikin, mutta tein päätöksen jo, ja nyt sitten en tiennyt oliko se sittenkään oikea. Mietin että olisi pitänyt teettää mekko, että olisin saanut juuri sellaisen, kuin haluan, eniten itseni näköisen…valitsemassani mekossa arveluttaa varsinkin sen väri(tai se, etten oikeastaan tiedä väriä) ja se, ettei siinä ole olkaimia.(ja olin suunnitellut että olkaimet on pakko olla.) Ja sitten pohdin, että olisi pitänyt käydä vielä Lahdenkin morsiuspukuliikkeissä jos sieltä olisi löytynyt vielä parempi mekko. Tällaisia pyörittelin mielessäni ja olin järkyttävän ahdistunut koko ajan. Nyt ahdistus on jo vähentynyt, mutta asia vaivaa vielä välillä edelleen ja tulee jopa uniinkin. Kaverin mukaan olen tässä asiassa vain hyvin linjassa itseni kanssa, koska olen jahkaillut muidenkin asioiden kanssa. Mutta toisaalta muissa asioissa olen kuitenkin päätöksen jälkeen on ollut edes 89% varma, että oikea tuli, ja nyt en sitä ole. Jään pohtimaan, mitä mielenrauhan hyväksi voisi tehdä, jos mitään. Silti se tosiasia, että nyt valitsemani mekko on ainakin omasta mielestäni upea, auttaa.  Tämä mekko oli myös tähän mennessä ainoa, joka sai minut kyyneliin ihastuksesta, joten ei se ihan väärä varmaan voi olla. (tai sitten olin vain unettomuudesta väsynyt ja tunteellinen :D)


Teaser mekosta

Nyt voisi alkaa hääkenkien metsästys, joka ei ole tähän mennessä tuottanut tulosta. Minulla on jo yhtenä mahdollisuutena hankittu H&M:n kultaiset, paksukorkoiset kengät, mutta mieleni tekisi vähän juhlavampia kenkiä…mistä te olette etsineet tai/ja löytäneet hääkengät?  

10 kommenttia:

  1. Minä ostin omat kenkäni Sokokselta, mutta koska merkki on Högl, olisin ihan yhtä hyvin ostaa ne melkein mistä tahansa kenkäkaupasta.

    Luulen, että tällaisten isojen päätösten tekemisen jälkeen on ihan tavallista, että jonkin ajan kuluttua iskee epävarmuus. Etenkin, jos päätökseen liittyy niin vahvoja toiveita, tunteita ja unelmia kuin hääpuvun hankkimiseen. Minä ostin lopulta sellaisen mekon, josta en ollut koskaan nähnyt yhtään katalogikuvaa. Puku pääsi siis yllättämään ja tuntui heti oikeanlaiselta. Jälkeenpäin mietin, teinkö sittenkin väärän valinnan, mutta nämä pohdinnat menivät ohi melko nopeasti. Alkuun en osannut sanoa, onko puku mimulle täydellinen vai ei, se oli riittävän hyvä. Sittemmin olen kiintynyt siihen (tai ajatukseen siitä) niin kovin, että uskallan sanoa sen olevan minulle juuri se oikea. "Täydellinen"-sanan käyttöä vierastan edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok. Olen ajatellut että ainakin Stockkalla ja Sokoksella voisi käydä katsomassa, mitä siellä on..

      Lohduttavaa kuulla, etten ole ainut joka on epäröinyt The Mekon kanssa. Nyt kiinnostaisi nähdä kuva mekostasi! Blogissasi muistaakseni näinkin jonkun kuvan mutta en enää muista/tai jäi epäselväksi päädyitkö kyseiseen mekkoon? Jos päädyit niin ainakin minun silmissäni se oli kyllä sinulle täydellinen valinta!

      Minullakin on epävarmuudesta huolimatta kiintymyssuhde mekkoon. :)

      Poista
  2. Harmi, ettei ole sellaista superihanaa fiilistä kuten monilla muilla saa lukea olleen. Mutta väriä ei varmaan kannata harmitella ennen kuin sen lopulta näkee. Ja olkaimethan mekkoon voi teettää, jollei malli ole todella erikoinen... Toivottavasti ihastut mekkoon, kun lopulta saat sen hyppysiisi uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...toisaalta tosi hyvä fiilis oli mekon valitessa, mutta sitten se vain muuttui. :D Mutta totta, että on turha harmitella ennen kuin mekon näkee, oikeanvärisenä ja muutokset siihen tehtyinä. Olen miettinyt tuota olkaimien teettämistä, mutta epäilen vahvasti etteivät tähän oikein mitkään olkaimet sopisi, varsinkaan kun saatavilla ei ole samaa pitsiä. Toisaalta tämä mekko on niitä harvoja, jotka menisivät myös ilman olkaimia minulla.

      Kiitos, toivotaan näin! :)

      Poista
  3. Blogissa taitaa olla muutama kuva sovittamistani mekoista, mutta varsinaisesta valinnasta en ole julkaissut kuvaa, koska mieheni ei halua nähdä sitä ennen hääpäivää. :) Mutta se on tämä: https://www.google.fi/search?q=8896+justin+alexander&client=ms-android-huawei&prmd=mivn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjcqdKd2LbYAhWBFJoKHZnECxkQ_AUIEigC&biw=360&bih=524#imgrc=Gq4PThL_e9V9yM:

    Valmistajan kuvassa puku ei tosin mielestäni näytä puoliksikaan niin kauniilta kuin luonnossa. Jos olisin nähnyt tämän kuvan ennen sovitusta, se ei olisi edes kiinnittänyt huomiotani. :D Parhaimmat sovittamani puvut itse asiassa taisivat olla juuri sellaisia, joista en ollut nähnyt kuvia tai joista näkemäni kuvat eivät olleet säväyttäneet. Todellisuus on kuitenkin aina eri kuin mainosten mielikuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mekko on kyllä todella kaunis! Itse olisin kyllä kiinnittänyt huomiota, sen verran uniikilta näyttää. :) Ja sopii sinulle varmasti loistavasti! Ne valitsemasi korvakorutkin käyvät täydellisesti yhteen tuon mekon kanssa.

      Minulla on kyllä vähän samaa ollut selkeästi, että valmistajien sivujen kuvissa olevat mekot eivät ole iskeneet silmään mutta sitten livenä ovatkin...ja osa näyttänyt aivan erillaiselta! Yleensä parempaan suuntaan :D Todellisuus on todellakin niiin eri asia kuin kuvat.

      Poista
  4. Minä olen myös toivoton jahkailija! En saanut kyyneleitä silmiin valitsemasni pukua sovittaessani, mutta tekisi koko ajan mieli pukea se uudelleen päälle ja katsella sitä. Eikä se ole lainkaan sellainen kun ajattelin etukäteen vaan sen täysi vastakohta! :D tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho tänne olikin vielä tullut kommentteja! Kiitos teille ihanille rohkaisevista viesteistä :) <3

      Veikkaan vahvasti että minulla kyyneleet johtuivat väsymyksestä ja siitä että vihdoinkin joku puku imarteli vartaloanikin! :D
      Se on kyllä ehdottomasti oikean puvun merkki että sitä haluaisi katsella ja pukea monesti ennen häitäkin. :)

      Poista
  5. Voi ei, mikä tilanne! Minä olen kyllä epäilystäsi huolimatta luottavainen, että olet tehnyt juuri oikean valinnan ja nyt epävarmuus vain vaivaa, koska mekkoprosessi on ollut sinulle niin vaikea ja pitkä. Jos et vain osaa uskoa, että se oikea mekko on nyt viimein löytynyt, kun se on välillä tuntunut aivan mahdottomalta?

    Yritä jaksaa luottaa siihen tunteeseen, jonka koit, kun sait mekon päälle. Niin minä olen tehnyt, jos on alkanut pienikin epäilys kalvaa oman mekon kohdalla. Minä uskon aivan vakaasti, että mekko on sinulle täydellinen <3 (Ja värikin tulee olemaan täydellinen, älä huoli.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon rohkaisemista ja kannustuksesta :) <3

      Voi olla kyllä ihan mahdollista, että en vain osaa uskoa että se löytyi...ja koska en kolunnut jokaista liikettä, kuvittelen, että jossain olisi vielä parempi.(mitä tuskin kuitenkaan on. Ja vaikka olisikin, niin ainahan voi olla, kun kuitenkin maailmassa on mekkoja joita ei koskaan pääsisi budjetin ja sijainninkaan takia sovittamaan :D)
      Nyt en ole stressanut väriäkään onneksi hirveästi. Yritän luottaa että hyvä siitä tulee. :)

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...