maanantai 7. toukokuuta 2018

Tahdon-ilta ja häiden musiikista


Kuva: Pexels

Olimme eilen Tahdon-illassa Puotilan kappelissa. Informatiivisessa illassa oli paikalla kaksi Puotilan kappelissa toimivaa kanttoria sekä pappi, ja ohjelmaan kuuluivat musiikkinäytteet sekä muutamien yleisten vihkimistä koskevien asioiden kertominen. Soitetuiden marssien joukossa olivat muun muassa suositut Prinsessa Ruususen Juhlamarssi, Bachin Preludi C-duuri ja Canon in D. Pääsimme myös laulamaan muutamaa virttä. Pidin tutusta virrestä 517:1- ”Herra kädelläsi asua mä saan”, ja se luultavasti tuleekin meidän juhlaamme. (jos virsiä tulee useampi, niin lempinimeltään ”Game of Thrones virsi" eli: "Jumalamme suuruttasi” 902A ehdottomasti kuuluu valikoimaan.)
Lisäksi kanttorit lauloivat kappaleet ”Minä tahdon” ja ”Rakkauslaulu.”

Informaatio-osuudesta mieleeni jäi muun muassa se, ettei kirkkoon kannata tulla kahtakymmentä minuuttia aiemmin. Jäin miettimään sitä niin paljon, koska en pystynyt ymmärtämään, että kukaan tulisi ainakaan yli 20min ennen kirkolla vihkimistä odottelemaan. :D Mutta onhan se hyvä olla ajoissa. Ajoissa ollaan oltu ainakin esteiden selvityksessä ja kuulutuksissa, koska laitoimme lomakkeet netin kautta vetämään jo aikaa sitten, ja kuulutus luettiin 6.5. J:n nimi luettiin väärin. :D

Tahdon-illassa selvisi, suureksi pettymyksekseni, että toisin kuin kirkon sivuilla lukee, riisiä ei saa heittää. Olin tästä ihan shokissa, koska tuo oltiin valittu heiteltäväksi ja se oli minulle henk.koht tärkeä. Nyt ei sitten ole hajuakaan, mitä tehdään, kun mitään ei saa heitellä… tällä hetkellä paras vaihtoehto on varmaan kiinakaupasta tilatut viirit, joita huiskutellaan. Itse en viireistä perusta yhtään, mutta löysin sellaiset ihan kivat valko-kullanväriset.


Häämusiikin suhteen haaveeni aika lailla kaatuivat myös. Olin kaavaillut, että alkumarssina soitetaan kappale, joka tulee kaiuttimista, mutta näillä näkymin ei onnistu(kaiuttimien itse toimittaminen ja pois saaminen tarpeeksi nopeasti)… ja vaikka logistiikan puolesta onnistuisikin, niin kuulemma ei ole kellään pareilla vielä toiminut kunnolla tuo systeemi eli tekniikkaa ei ole osattu käyttää tai äänen voimakkuus ei ole riittänyt. Pitäisi taas miettiä, haluanko ottaa riskin vai tyytyä. Back-up-plan alkukappaleeksi on Canon in D Major, mutta haluaisin ehkä että se soitettaisiin pianolla, mikä ei taas kanttorista ollut niin hyvä idea koska kappale on tehty orkesterille. Paras vaihtoehtohan olisikin sellisti + viulisti vähintään esittämään kappale, mutta budjetti ei nyt oikein venyisi soittajiin, mikäli sellaisia edes näin lyhyellä varoitusajalla mistään saisi. Pitää harkita vielä, mitä tehdään. Loppumarssiakaan meillä ei ole tiedossa… jotenkin en lämpene millekään marsseista, mutta jos joku nyt pitäisi valita, niin vahva vaihtoehto on klassinen Häämarssi näytelmästä Kesäyön unelma. Toisaalta elättelen toivoa että sulhanen keksisi jonkun uniikimman vaihtoehdon: yhtä anime-biisiä uruilla soitettuna harkitaan. 

Kaiken kaikkiaan Tahdon-illassa tullut informaatio siis pisti suunnitelmia uusiksi, mutta toisaalta myös saatiin taaskin asioita eteenpäin eli kanttorin yhteystiedot ylös. Oli mukavaa myös nähdä vihkikirkko taas kerran. Kirkossa on paljon sellaista mistä pidän: se on ihanan erilainen kivikirkko, ja alttarin yläpuolella nojailee seinään purjevene- just meidän häiden teemaan. :) Toisaalta taas ihan melkein pelästyin sitä, kuinka pieni kirkko onkaan, vaikka 150-henkeä pitäisikin mahtua. Meille on nyt siis tulossa enimmillään 131-vierasta. Huomattavasti enemmän kuin arvelin, mutta joitain saattaa vielä tuosta jäädä pois. Joka tapauksessa isot perhehäät on tulossa, kuten odotettu. :)


PS: Nyt viikon vatsataudissa olemisen jälkeen olen pistänyt jonkun turbovaihteen päälle, ja saatiin tänään tehtyä aika paljon hankintoja, kuten hääkengät ! ja vessakorien sisältö. Näistä lisää tulevissa merkinnöissä.

10 kommenttia:

  1. Nykyisin riisin heittämisen sijaan noudatettava perinne on käsittääkseni saippuakuplien puhaltaminen. Minusta se on tosi toimiva, kaunis ja helppo tapa juhlistaa saapuvaa paria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saippukuplien puhaltaminen on tosiaan nykyisin suosittua, mutta minua ne eivät oikein innosta... saippua tahrii vaatteita, voi mennä silmään ja sen lisäksi 129:n saippukuplan purkin hankkiminen tulisi ihan liian kalliiksi. :D Viirit saisi paljon edullisemmin onneksi.

      Poista
  2. Teillä on tosiaan ollut informatiivinen ilta kirkossa. Hyvä, että tässä vaiheessa nyt nousi esiin nuo yllättävät seikat, ettei vasta hääviikolla papin tapaamisen yhteydessä... On nyt kuitenkin aikaa reagoida ja miettiä uusia vaihtoehtoja.

    Ps. Minun täytyy nyt syöksyä johonkin kuuntelemaan tuo GOT-virsi, koska en yhtään muista, millaisesta virrestä olikaan kyse. Aihe kovasti kiinnostaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään ole ikinä kuullut mistään GOT-virrestä! :D Ei sellaisesta puhuttu meidän häämusiikki-illassamme mitään!

      Poista
    2. Pitänee tarkentaa, että tämä ei siis ole oikeasti mikään GoT virsi, vaan Juhan kanssa annoimme sille sellaisen lempinimen koska se on jotenkin niin mahtipontinen. xD
      Tahdon-illassa tätä virttä ei kuullut, mutta olen kuullut sen messussa.

      Poista
    3. Krista: Joo oli kyllä aika informatiivinen paketti, ja luojan kiitos sentään nyt nuo jutut tulivat esiin kun vielä ehtii muuttaa suunnitelmia! Vaikka vähän liian tiukaksi tämä silti menee mielestäni. :/

      Virsi on niin mahtipontinen ja elokuvallinen, että annettiin Juhan kanssa sille "nimi" Got-virsi. x)

      Poista
    4. Aaaaaa! Minä käänsinkin jo netin ympäri, että mitämitämitä mikä virsi ja missä kohtauksessa? :DD Olen liian herkkäuskoinen :D Löysin etsiessäni lahtelaisen kanttorin haastattelun, jossa hän listasi kyseisen virren suosikikseen juurikin mahtipontisuuden takia.

      Poista
    5. Apua! xD Pitääpä vastaisuudessa laittaa vähän selkeämmin, nyt en selittänyt asiaa ollenkaan vaan luulin että lainausmerkit riittää. x)
      Tämä virsi on kyllä todella hyvä!

      Poista
  3. Höh aika tylsää ettei teidänkään kirkossa saa heittää riisiä ja kun tieto tulee vielä näin myöhään teidän hääpäivää ajatellen. Onneksi on edes back upina ne viirit :) mä olisin myös ehdottomasti halunnut sen riisinheiton, mutta päädyttiin myös lopulta viireihin (joista en myöskään aluksi ollut yhtään innoissani) kun selvisi ettei sitä riisiä siis saa heittää meilläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aika kökköä. :( Olisi ollut kiva tietää tämä aiemmin niin olisin voinut tilata ne huiskut edullisesti ulkomailta, nyt eivät välttämättä ehdi...

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...