lauantai 2. kesäkuuta 2018

Täydellinen häämekko!

Matkustin eilen perheeni(miinus sulhanen) kanssa Fianceéhen, Turkuun, noutamaan hääpuvun pitkän, kauhunsekaisen ja epäilen odottelun jälkeen. Olin siis tapani mukaan epäillyt päätöstäni, osittain koska puku oli melko erilainen, kuin se, mitä olin aluksi kaavaillut. (boheemi!) Jos siis elettäisiin ideaalimaailmassa, jossa vartalotyypilleni sopisi puku kuin puku, niin olisin valinnut todennäköisesti jonkin Lillian Westin luomuksen. Mutta koska näin ei ole, päädyin Mori Leen pukuun(mitä en olisi _ikinä_ arvannut) ja klassiseen A-linjaan. Valitsemani puku korostaa parhaita puoliani ja saa minut tuntemaan itseni kauniiksi.(mikä ei ole helppo juttu!) Sovitin monia, monia mekkoja, joista tämä valitsemani ainoana sai minut kyyneliin: ei kerran, vaan kahdesti! Toinen pienempi nyyhkäisy tapahtui, kun näin puvun perjantaina ylläni. Puvun väri ja muoto ovat vain yksinkertaisti täydelliset - varsinkin minulle: lanteikkaalle ja kalpealle. 

Olin ostopäätöksen jälkeen ollut epävarma puvusta myös sen takia, ettei perheeltäni ollut ensimmäisessä sovituksessa tullut niin isoja tai varmoja reaktioita, kuin ehkä olisin halunnut. Tässä sovituksessa taas reaktioita riitti! Äitini itki, siskoni iho meni kuulemma kananlihalle ja isäni näytti ”peukkuja” sekä soitti puhelimesta häämarsseja. (häntäkin olisi itkettänyt, mutta tukahdutti sen.




Kaunis samppanjan väri, joka korosti valkoista pitsiä, todella teki puvusta minulle täydellisen. Siskoni/kaasoni kommentoi, että puku ei ollut lainkaan yhtä hieno valkoisena(sovituskappale) kuin tässä sävyssä, ja olen kyllä 100% samaa mieltä. Onneksi uskalsin valita tämän värin, jota en ollut luonnossa nähnyt. Yksi mekkoon liittyvä pelkoni oli siis se, että väri tulisi olemaan kylmä, eikä lämmin - mikä sittemmin osoittautui täysin turhaksi ja vääräksi huoleksi.

Olin iloinen, ettei pukua tarvinnutkaan lyhentää ollenkaan! Kuuden sentin tukevilla koroilla ja lannehameella etuhelma oli juuri oikeanmittainen. Sen sijaan odotetusti yläosaa (rintojen kohdalta) jouduttiin kaventamaan sivuista. Lisäksi minulle tehtiin puvun sävyyn sopiva lyhyt huntu, jota käytän kirkossa.  Lisäksi pukuun lisättiin olkaimet. Ompelutöihin meni vain pari tuntia (vetoketjun tilalle tehty korsettinyöritys oli tehty etukäteen), ja pääsimme noutamaan puvun.

En voi tarpeeksi kehua Fiancéen ihania Tiinaa ja Elinaa, joiden palvelu oli niin ystävällistä ja asiantuntemus mieletöntä. Jos mekkoa etsivät morsiamet tätä lukevat, niin suosittelen ehdottomasti käyntiä Fiancéen liikkeessä: vaikka sitä juuri omaa pukua ei löytyisikään (mitä epäilen!), niin kokemus on ainakin todella positiivinen. Tiina ja Elina todella välittävät siitä, että sinulle löytyy maailman kaunein ja juuri oikea puku. <3

Häihimme on enää kaksi viikkoa, joten on sanoinkuvaamaton helpotus että yksi tärkeimmistä asioista on nyt varmistetusti kohdallaan! Mitkä teillä muilla ovat fiilikset tai tilanteet hääpukujen kanssa?

11 kommenttia:

  1. Ihanaa että puku oli odotuksen jälkeenkin täydellinen! Odotan innolla sitten hääkuvia :) Tsemppiä loppukiriin!! Tosi jännää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kiitos paljon! :)
      Mua ei ole vielä ehtinyt jännittää kun on niin paljon tekemistä, toivottavasti ei kerkeäkkään xD

      Poista
  2. Tämä oli loistava uutinen! Ihanaa, että hääpukuasia sujui täsmälleen niinkuin pitikin ja tunne the dressistä oli noin vahva <3 Nyt kelpaa marssia alttarille.

    Itsekin ehdin käydä Fianceessa yhdellä sovituskäynnillä ja en voi kyllä kuin kehua. Vaikka makuuni täydellistä pukua ei löytynytkään, minua palveltiin ja neuvottiin valtavan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Oon kyllä niin helpottunut ja onnellinen. :)

      Hyvä että sinullakin oli positiivinen kokemus Fianceesta, palvelu on niin huippua! <3

      Poista
  3. Ihan mahtavaa, että puku osoittautui kaiken jälkeen nappivalinnaksi! :) Uskon, että helpotus oli todellakin suuri. Nyt vain hyvillä mielin häitä päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Turhaan tätäkin stressasin, tosin osaksi ehkä ymmärrettävää kun tämä tilattu puku oli silti niin paljon hienompi kuin sovituspuku. :) Nyt mennään ainakin yhtä huolta kevyempänä häitä päin :)

      Poista
  4. Mua jo jännittää teidän puolesta lähestyvät häät <3 hassua, että samalla kun jännää omiaan niin jännää myös teidän muiden bloggareiden, joiden häiden järjestelyä on kuitenkin tullut seurattua jo tovi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee :D Mua ei vielä edes jännitä omat häät, kun keskityn vaan samaan asiat tehtyä. Mutta muakin hieman jännää muiden blogaajien häät, et ole ainut!

      Poista
  5. Jos tuossa kuvassa on sneak peak puvustasi niin todella kauniilta näyttää ♥ Tuo shamppanjan väri on varmasti sinulle aivan nappivalinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on tosiaan sneak peak puvusta. :)
      Kiitos! Puvun väri on kyllä minulle ihan loistava valinta näin vaaleaihoisena, ja muutenkin tämä malli jotenkin mielestäni pääsee oikeuksiinsa juuri tässä värissä.

      Poista
  6. Todella kaunis mekko sneakpeakin perusteella ja uskon, että tuo värikin sopii sulle ihanasti! 😍

    VastaaPoista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...