tiistai 1. toukokuuta 2018

Polttareista

Tänään oli viimeinen ilmoittautumispäivä meidän häihin! Melkein kaikki vieraat ovatkin ilmoittautuneet, vain muutama puuttuu ja pari on epävarmaa.
Heräsin nyt entistä konkreettisemmin siihen, että häät ovat toisiaan ihan kohta, ja aloin pommittamaan ihmisiä sähköposteilla. :D Toivottavasti saadaan kaikki varmistettua ja käytännön asiat selville jo tällä viikolla.

Pakko myöntää, että tässä vaiheessa olen jo häiden sijaan siirtynyt haaveilemaan enemmänkin rennoista ja mukavista jutuista kuten häämatkasta, ja polttareista. Muutamat hääblogaajat, viimeisimpänä Kristallihäät Krista, ovat kirjoittaneet polttaritoiveistaan ja polttareiden lähestymisestä, ja minäkin ajattelin aiheesta vähän höpistä, kun omat polttarini ovat niin lähellä: 19.5! Sain siis tietää päivän jo hyvissä ajoin etukäteen, koska minulla on lauantaisin aina lyhyt työvuoro, jonka perumiseen tarvitsin pitkän varoitusajan. Vaikka on toisaalta harmi, etteivät polttarit tule yllätyksenä, toisaalta hyväkin, että päivään ehtii varautua ja valmistautua. henkisesti! Koska tiedän polttareista, en varmaan tule saamaan sellaisia hienoja uhkaus kirjeitä kuin muut, tai ehkä…? 


Kuva: Pexels

En antanut hirveän pitkää vaatimuslistaa (toivottavasti? :D) kaasoilleni polttareiden suhteen, mutta pari juttua mainitsin:
-toivoin että meillä kaikilla olisi (muoviset)kukkaseppeleet, jotta olisi jokin yhdistä asutekijä
-ohjelmaan toivoin jotain kivaa aktiviteettia
-juhlien jatkuvan aamuyöhön klubissa
-kielsin stripparit ja saunan(koska kaikki ei halua saunomaan, enkä haluaisi jättää ulkopuolelle.)
-unohdin mainita myös sen tärkeimmän, mutta olen erikseen kyllä kertonut, että haluaisin polttareiden olevan kustannustasoltaan sellaiset joihin kaikki voivat osallistua, eli ei mitään sata e/per päivä, kuten olen kuullut jollain olevan. Minusta tuollaisen rahasumman käyttäminen yhteen biletyspäivään on vain ihan liiallinen. Vaikka kieltämättä haaveilen jostain limusiinikuljetuksesta :D

En tiedä yhtään, mitä minun varalleni on suunniteltu, mutta tykkään haaveilla siitä, millaiset polttarit voisivat olla. Olisi ihanaa, jos polttaripäivä sisältäisi jotain hemmottelua kuten spa-hoitoa, hierontaa, meikkauksen tai kampauksen. Mutta en tiedä sitten, mitä muu polttariporukka tekisi sillä aikaa, kun minä olisin hemmoteltavana? Tällaiset pitäisi varmaan ajoittaa ennen koko porukan mukaantuloa. 


Kuva: Pixabay

Moni varmasti inhoaa hassuttelua ja nolojen juttujen tekemistä, mutta minä taas olen niille ja kaikille hauskoille tehtäville avoin. Mielestäni polttareihin vain kuuluu se, että jotenkin pelleillään ihmisten ilmoilla. :D Joskus on hauskaa hämmentää kanssaihmisiä. Nykyisessä koulutuksessani olen tottunut osallistumaan erinäisiin leikkeihin ja vähän ohjaamaankin sellaisia, joten ideaalipolttarini sisältäisivät myös jonkin tällaisen jäätä murtavan ja ryhmähenkeä lisäävän leikin. Tai sitten samoin tavoin toimivan yhteisen mukavan aktiviteetin.

Polttareissani kaikista tärkeintä minulle on ajanviettäminen ja hauskanpito tärkeiden ja ihanien ihmisten kanssa, ja uskon että se kriteeri ainakin täyttyy! :) Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee osallistumaan.

Sulhaselleni ei ilmeisesti ole polttareita tulossa, koska hän ei sellaisia halua. Toisin kuin minä, J ei käytä alkoholia lainkaan eikä tykkää käydä baareissa/klubeilla. Näin ollen ja muutenkin ymmärrän sinänsä, että hänelle tulee polttareista- ja polttarikulttuurista lähinnä negatiivisia mielikuvia. (Tosin pääsyy on ihan vaan "ei kiinnosta.") Olen kuitenkin yrittänyt painottaa, että hauskaa aikaa voi viettää muutaman ystävän kanssa tekemällä mistä nyt itse pitää, eikä päivää edes tarvitse miettiä polttareina. Nyt J on avoin ainakin sille, että menisi yhdessä bestmanin kanssa syömään. :) Tämä J:n haluttomuus polttareita kohtaan on aiheuttanut joissakin hämmästystä, ja pakko sanoa, että luulen suurimman osan johtuvan ihan vain siitä, että J on mies, ja vallalla ovat edelleen stereotyyppiset roolit, että miesten kuuluu haluta remuta polttareissa ja ylipäätään viettää paljon ”jätkien iltoja.” Meillä nämä roolit ovat ihan päinvastaiset.

Oli miten oli, eihän sitä tiedä mihin sulhanen lopulta joutuu, kun nämä polttariasiat eivät varsinaisesti ole meidän käsissämme. ;)

8 kommenttia:

  1. Meillä oli sama viimenen ilmottautumispäivä! :D Piti itekin laittaa heti viestiä niille, jotka eivät olleet mitään vastanneet ja (alustava) istumajärjestyskin väsättiin jo :D

    Musta olis kyllä toisaalta myös kiva tietää polttaripäivä etukäteen, koska nyt on vielä niin paljon kaikkea tehtävää ja menojakin, että haluaisin semi-kontrollifriikkinä pystyä suunnittelemaan ajankäyttööni sen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee hyvä! :D
      Pitää tähdentään tuonne että itse en siis viestitellyt vieraiden vaan palveluntarjoajien kanssa erinäisistä asioista, minun ja sulhasen äiti hoitavat yhteydenotot vieraille. Tosin yhdelle kaverilleni soitin. :) Toivottavasti päästäisiin tekemään istumajärjestys myös jos ei kokonaan loppuun niin ainakin mahd. pitkälle tällä viikolla.

      On kyllä sinänsä tosi hyvä, että tietää polttaripäivämäärän etukäteen. Mua hirvittää ihan tarpeeksi (ilm. myös ainakin vähän kontrollifriikkinä) ettei tuo asia ole omissa käsissäni, joten helpottavaa että ainakin päivässä oli sanavaltaa ja tiedossa etukäteen. :D

      Poista
  2. Enpä ole tosiaan koskaan kuullut, ettei sulhanen haluaisi polttareita ollenkaan, mutta eivät tietysti kaikki naisetkaan halua. Mä olin joitain vuosia sitten kaasona ja järjestin morsiamelle pikku polttarit, joissa olimme vain me kaksi. Kävimme shoppailemassa, hän pääsi hierontaan, teetin muutaman pienen tehtävän meillä kotona ja illalla saunottiin. Simppeliä ja mukavaa, ei rellestystä. :) Itselleni haluaisin kyllä ihan "kunnon" polttarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole kuullut, toisaalta enpä ole sulhasista netissä muutenkaan juuri juttua kuullut. :D Vastaavasti taas face-ryhmissä olen nähnyt monen naisen kirjoittavan, että ei tule polttareita. En oikein ymmärrä, miksei se ei aiheuta ollenkaan ihmettelyä. Kuulostaa mukavilta nuo ystävällesi järjestetyt polttarit, ja ihan polttareilta myös! Ei todellakan tarvitse olla biletystä, jos sitä ei halua. Itse kyllä haluan, ja mulle se on oikeastaan melkeinpä pääasia :D kivojen ihmisten kanssa olemisen lisäksi tietty.

      Poista
  3. Jännittävää! Kiva sitten kuulla polttaripäivästä :) Ja hei, teidän häätkin on jo ensi kuussa... ;) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siitä pitää ehdottomasti kirjoittaakin ja paljon :)
      Joo apua, ensi kuussa!! Mihin yli vuosi meni xD

      Poista
  4. Hauskaa, että joku on kerrankin avoin polttareissaan pienelle pelleilylle ihmisten ilmoilla :D itse en tiedä, että haluaisinko mitään sellaista, mutta odotan mielenkiinnolla, että mitä sinun päänmenoksi on keksitty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, painotuksena "pienelle." xD Jännää nähdä sitten the päivänä mitä on keksitty!

      Poista

Hyvästit hääblogille

En ole vielä kirjoittanut varsinaista hääblogin ”päätöskirjoitusta” joten tässä tulee sellainen. Tämän merkinnän jälkeen blogi hiljennee ja ...